Koneella lojuu vieläkin kesäreissuilta otettuja asukuvia, mutta alkavat tuntua niin kaukaisilta, että noinkohan niitä tulee julkaistua. Tässä asussa yhdistyy mielestäni kesä ja syksy hyvin, värit ovat syksyisiä, mutta vielä voi valita ballerinat ja hihattoman paidan.
Viikko on ollut jopa vähän liian kiireinen, kun hullu harrastajaperhe haluaa harrastaa (ei sillä, mm. eilen alkanut perheuinti oli huippukivaa), viikolle osui niin pitämäni vaatekutsut kuin kavereiden lapsen synttärijuhlat ja niin edespäin. Se pahin juttu olivat kuitenkin rokotukset. Ne haettiin maanantaina kaiken alle ja minä en ollut ottanut asiaa mitenkään huomioon kalenterissa. Virhe. Kuopus huusi päiväunetta pari päivää, häntä ei saanut laskea hetkeksikään sylistä mikä harmitti esikoista. Siinä sitten etsin synttärilahjaa kaupungilla kantaen muksua kainalossa, hyssytin häntä bussissa, katoin pöytää kutsuja varten kiukkuisen vauvan kanssa ja hämmennyin, kun hyvin nukkuva vauva heräsi kokonaan ennen kuutta aamulla, eikä nukahtanut syötyään uudelleen niin kuin yleensä. Kun vielä menoa riitti enemmänkin kuin kellon ympäri, minua väsytti sillä hetkellä kun nämä kuvat otettiin ihan hirveästi. Tarjoutui kuitenkin tilaisuus ja aurinkolasit pelastavat aika paljon, niin nappasimme pari kuvaa asusta talteen.
Torstaina vauva alkoi taas nukkua päiväunia ja vaikutti enemmän omalta itseltään, joten toivon, että tuo raskas alkuviikko oli vain rokotuksista johtuvaa. Seuraavat rokotukset tulevat vasta vuoden iässä, mutta täytyy muistaa silloin, että kalenteri on muutama päivä sen jälkeen tyhjä. No, pääasia että tytöt ovat terveitä ja elämässämme. Lueskelin perjantai-iltana hirveitä juttuja parinkin lapsen terveydestä enkä saanut unta, kun ahdisti niin ajatus mitä lapsille voi käydä. Siihen verrattuna aiemmin päivällä kirjoittamani rokotusväsymys tuntui kyllä typerältä.
Ei ole kyllä varmasti yhtään päivää, kun en illalla mieti heitä, joilla lapsia on isompi liuta tai heitä, jotka selviytyvät viikoista yksin. Iso hatunnosto. Vaikka toinen on päivät poissa, on se mieletön helpotus kun on joku auttamassa esimerkiksi nukkumatouhuissa. Kirjoittaessani muuten viimeistä lausetta hän saapui kotiin töistä ja viikonloppu alkoi. :) Kyllä, taas yksi teksti josta osa on kirjoitettu torstaina, osa perjantaina ja osa lauantaina.
Viikko siis pulkassa ja uutta viikkoa ja kuun vaihdetta kohti. Olettehan huomanneet, että tänään on klo 11-18 Designtori Tullikamarilla? Menossa? Siellä on kyllä tarjolla aina vaikka mitä superihanaa, mm. Uhana Designin syysuutuudet ovat todella kauniita!
Millainen oli oma viikkosi?