Tämän aamun olen aloittanut lueskelemalla tätä ihanaa blogikirjoitusta ja miettimällä taas syntyjä syviä. Tämä kohta kirjoituksessa jotenkin kuvasti niin minun ja mieheni eroa elämänasenteessa. Arvaatteko kumpi on kumpi? Juu, minä olen Nipsu.
Muumipeikko ja Nipsu ovat veneretkellä. Nipsu toteaa, etteivät he ole kokeneet ainuttakaan seikkailua koko päivänä, vaan pelkkiä samanlaisia harmaita rantoja. Siihen Muumipeikko vastaa hämmentyneenä, että hänestä on kyllin jännittävää liukua alas mutkittelevaa jokea, kun koskaan ei tiedä, mitä mutkan takana odottaa.
Niin. Minä olen herkästi tällainen ”aina pitää olla jotain enemmän tai jännempää”-tyyppi, siinä missä mieheni osaa paljon paremmin olla tyytyväinen siihen mitä on. Olen yrittänyt työstää tätä ärsyttävää ”pessimisti ei pety”-asennettani vaikka miten, mutta aina kun väsyttää sorrun kiertämään negatiivisuuden kehää ja näkemään vaan sitä harmaata. Jopa tämä blogi lähti ajatuksesta nostaa esiin niitä elämän positiivisia puolia (toki sitten täältä varmaan saa herkästi sellaisen kuvan minusta, että olisin joku superoptimisti ja haihattelija). Nyt oikeasti vannon, että jatkamme miehen kanssa tapaa ”kerro viisi hyvää asiaa päivästäsi”. Yritimme sitä, mutta tässä härdellissä se aina unohtui. Minä kelaan monesti illalla niitä pieleen menneitä asioita, sen sijaan että keskittyisin miten monta asiaa meni hyvin.
Eiliseltäkin olisi voinut nostaa heittämällä viisi kivaa asiaa illalla esiin. Kuten:
– kuopuksen kummit olivat meillä päivän, matkustivat meille varta vasten, auttoivat ja pitivät seuraa
– voitin viikoksi Subarun maasturin käyttööni, haimme sen eilen
– tein tosi hyvää kasvissosekeittoa (saako omia kokkauksiaan kehua? :D)
– kuopus maistoi ekaa kertaa bataattia, meni hienosti alas eikä aiheuttanut tuskaa
– esikoinen nukkui pitkät päiväunet
– sain myytyä läjän vauvanvaatteita facebookissa, mikä tekee kaappeihin tilaa
– katsoimme illalla hyvää leffaa, vaikkakin leffat pitää katsoa kahdessa erässä nykyään, niin saimme puolet katsottua
– ystävät kävivät keräämässä omppuja ja saimme juttu/leikkiseuraa
– kukaan ei saanut yhtään raivaria koko päivänä
– sain halata ihania pieniä lapsiani monta kertaa, näin monta hymyä päivän aikana
ja lista jatkuu, ylitin jo ne viisi. Silti illalla mielessäni olivat vain ne päivän kurjat jutut. Nyt lupaan kautta kiven ja kannon, että keskityn enemmän positiiviseen (ja jos sanani syön, mörökölli minut vieköön!).
Vettä sataa ja hääpäivänä ei vedetä tätä pitsihametta päälle, mutta entä sitten? Olemme edelleen yhdessä, hääpäivää vietetään 11. kerran. Siinä on jo aika iso juhlan aihe. Kaikesta löytyy paljon hyvää, kun oppii vain näkemään asiat niin.
Meillä on valvottu nyt taas enemmän, joten väsymys ja positiviinen ajattelu ovat monesti haastava yhtälö. Mutta lupaan yrittää! Olen muuten kirjoittanut teille postauksen meidän häistä (joku sitä toivoi aikanaan), mutta kuvat uupuvat. Menimme niin kauan aikaa sitten naimisiin, että valokuvaajan ottamat kuvat saatiin paperisena (!), enkä ehdi niitä alkaa skannailemaan, mutta tarkoitus on kaivaa postaukseen muutamia kuvia, joita saimme kavereiden kameroista. Katsotaan ehdinkö kaivaa niitä, ovat jossain ulkoisen kovalevyn uumenissa.
Kuka tykkää pitsistä? Oletko itse pessimisti vai optimisti?