Viidessä kuukaudessa olen jo ”unohtanut” miltä tuntui olla raskaana. Pieneksi ovat jääneet pari ensimmäistä vaatekokoa ja koko 68 cm on tällä hetkellä menossa. Kuopus lähti kolmikuisena pyörimään ja kääntyilemään ja yrittää nyt viisikuisena vimmatusti kerätä polvia mahan alle ja päästä eteenpäin.

Minä kävin kakkosen myötä läpi myös aikamoisen tunnekuohun, sillä ykskaks tuntui todella voimakkaana se, etten riitä kaikille. Ettei sylini piisaa kahdelle pienelle ja aikaani jää myös itselleni ja miehelleni. Mutta niin vain elämä löytää uomansa ja satuhetkissä ovat jo molemmat tytöt sujuvammin mukana. Olen älynnyt missä välissä kannattaa halia esikoista ja suoda hänelle kahdenkeskisiä hetkiä ja napannut taas jokelteluhetket kakkosen kanssa erikseen. 

Kakkonen on tuntunut rauhallisemmalta ja hieman aremmalta kuin rämäpää isosiskonsa. Hän ei juuri yksin viihdy, vaan vaati kasvot lähelleen. Kun kasvoja näkyy, riittää hampaatonta hymyä. Kakkosen elämä on ollut niin erilaista kuin ensimmäisen, sillä ensimmäisen kanssa ei tullut pieneen mieleenkään suunnata leikkipuistoon, kun hän oli 3kk. Kuopus on kiertänyt kaikki Tampereen puistot, matkustanut autolla, junalla, ratikalla, laivalla, lentokoneella, lautalla ja bussilla monituiset kerrat, hän on käynyt lukuisissa ravintoloissa ja kahviloissa ja osallistunut jopa pariviikkoisena muskariin. Elämäämme määrittää kuitenkin pitkälle esikoisen rytmi ja harrastukset ja pienempi kulkee mukana. Toisen kanssa ei stressaa onneksi ollenkaan niin paljon kuin ensimmäisen tai katso kellosta ruoka-aikoja, vaan homma soljuu jotenkin luonnollisemmin.

Nyt syksyn myötä hän saa omia juttuja elämäänsä, kun aloitamme vauvamuskarin. Käytyäni 6 lukukautta muskareissa ajattelin että ne ovat niin nähty, mutta toisaalta se on pienen kanssa yhteistä aikaa sekä vuorovaikutusta. Kaksin vain hänen kanssa, niin ettei isosisko vie huomiota. Aloitamme siis vauvamuskarin isomman kerhoillessa. Luvassa on myös uimista ja sirkusta, samat jutut kuin isosiskokin on pienenä saanut.

Olemme juuri aloittaneet kiinteidenkin maistelun, avokado uppoaa irvistysten saattelemana (mutta uppoaa kuitenkin!), lisäksi mahaan on päätynyt yksi mustikka ja vesimelonia on nuolaistu. Imettämisestä tulee koko ajan vaikeampaa, kun hän kääntyilee sataan suuntaan äänien ja siskonsa perään ja minä käännän takaisin syömään, hiki lentää välillä syömisäherryksissä.

Mitä ihmettä osaisin kertoa fiiliksistäni kirjoittamatta romaania? Aika on mennyt jotenkin vielä paljon nopeammin kuin ensimmäisen kanssa, kun 3-vuotias mennä porhaltaa ja vie huomion, sitä ei ehdi niin istua tuijottelemassa pienempää. Toisaalta en kaipaakaan ihan sitä pikkuvauva-aikaa, vaan tämä ikä, kun vauva katsoo silmiin ja jokeltaa menemään hyvin tärkeän näköisenä on ihana. Meillä on jo niin paljon enemmän vuorovaikutusta. Elämä kahden pienen kanssa on aikamoista selviytymistä välillä, enkä mielelläni sovi menoja kauhean pitkälle, vaan menemme päivä kerrallaan. Joissain ihmeen väleissä sitten juoksen jumpalle ja teen blogia. Mies on ollut todella suurena apuna koko ajan, tietysti työaikojen puitteissa.

Viisikuukautinen utelias aurinkoinen pieni tyttäreni. Pieni kaljupäinen tuhisija. Niin paljon nämä pienet ovat muuttaneet elämäämme, niin paljon he ovat opettaneet minulle maailmasta. Olen oppinut itsestänikin paljon. Lasten maailmasta puhumattakaan. Me lähdimme kolme vuotta sitten lasten maailmaan ja vanhemmuuteen aikamoisina totaaliummikoina, mutta selvitty on. On ollut helppoja hetkiä ja on ollut todella väsyneitä hetkiä. On ollut hetkiä kun olen meinannut pakahtua onnesta ja hetkiä, kun haluaisin juosta karkuun molempien huutaessa. 

Olen onnellinen, että saimme sinut perheeseemme pikkusisko. Olet opettanut niin paljon uutta maailmasta myös isosiskollesi, toivon että teistä kasvaa läheiset ystävät. Täydensit perheemme ja olet jaksanut reippaasti tämän reissaavan touhuperheemme mukana. Rakastamme sinua ja siskoasi enemmän kuin mitään. Toivomme teille hyvää elämää ja pidämme teidät aina kaiken edellä. Näillä fiiliksillä lähdemme kohti puolen vuoden ikää.

Ei ole maailmassa kauniimpaa ääntä kuin pienten nauru. Auringonlaskun hetkellä nauroit ensi kertaa makeasti ääneen ja me muut mukana. <3


Mitä kuuluu muiden vauvaperheiden syksyyn?