Alanko juurtua tänne?

Tiedättekö tunteen, kun kävellä taapertaa ja päässä säkenöi ajatuksia? Itselleni kävelylenkit ovat oikeita flow-tiloja, pyöritän päässäni kävellessäni esimerkiksi jonkin tapahtuman asukokonaisuuden, kirjoitan blogitekstejä ja suunnittelen joululahjat. Kävellessä ajatukset tuntuvat kirkkailta ja ideoita piisaa. Eilen sain jonkin ihmeellisen tarmonpuuskan ja päätin lähteä lasagnen mittaiselle kävelylle. Kyllä, luit oikein. Mies oli salilla ja minä tyttöjen kanssa kotona. Ajattelin mennä lenkille yksin, mutta lykätessäni lohilasagnen uuniin sade taukosi ja tajusin, että ehdimme lasagnen mittaiselle lenkille. Kun siinä työnsin kuitenkin kaatosateessa 40 kilon tuplakärryjä jyrkkää ylämäkeä pitkin aloin miettiä homman järkevyyttä. No, saimme olla ulkona, vaikka tukka oli märkä kuin suihkun jäljiltä. 

Oli miten oli, siinä taapertaessa kävin viikonloppua mielessäni. Kävimme parissakin tapahtumassa ja jokaisessa näin tuttuja. Entiset naapurit, opiskelukaverin, entisen työkaverin, vanhan koulukaverin ja monta tuttua naamaa erilaisista vauvaharrastuksista näkyi. Näin muuten jopa perheen, jotka olivat toukokuussa meidän kanssa yhtä aikaa laivalla. Siis ihan joku vieras perhe, mutta jäivät Siljan leikkipaikasta mieleen, sillä heidän nuoremmallaan oli sama nimi kuin meidän kuopuksella. Totesin miehelle heistä Chilifesteillä ja sain vähän epäuskoisen katseen mieheltä. Juu, kumma muistini tallentaa nimet, päivämäärät ja naamatkin aika tiukasti päähäni.

Oli miten oli, tuttuihin törmääminen tuntui kivalta. Vaikka olemme periaatteessa olleet Tampereella 15 vuotta (miinus ulkomaanvuodet), koen silti monesti etten ole täältä. Juureni ovatkin jossain muualla. Nyt kun perheestämme 50 % on paljasjalkalaisia tamperelaisia (hui!) ja katson kuinka lapseni rakentavat juuriaan tänne, alan juurtua itsekin. Ei tunnu enää yhtään niin paljon siltä, että haluaisin paluumuuttaa. Olen kotona vietettyjen vuosien aikana käynyt muskareissa, lorutteluissa, vauvajumpissa, perhekerhoissa, vauvauinneissa ja ties missä lasten tapahtumissa. Olen tutustunut puistossa lähialueen naapureihin. Kerhon kautta ihaniin äiteihin. Ja lista jatkuu. Olen lasten kautta juurtunut juuri tähän kaupunkiin enemmän kuin vuosina ennen heitä.

Tiedättekö mistä puhun? Siinä kaatosateessa rullaillessani ajatus tuntui huojentavalta. Että sen loputtoman haikailun sijaan saatan olla ihan tyytyväinen täällä Tampereella. 

Että hei Tampere, aletaanko me tykätä toisistamme? Taidan olla hitaasti lämpeävää tyyppiä!

toppi Cream/ farkut Cubus/ ballerinat Wonders/ neule Vila/ rannekoru Oxxo/ kello Tommy Hilfiger/ arskat Vogue (saatu blogi kautta)

Tämä asu kuvattiin perjantain tapahtumassa, yritin sissinä pitää kesästä kiinni kääntämällä lahkeita, mutta aika viileää oli. Tuli paniikki, haluan pitää vielä ballerinoja ja kaikkea! Paitakin jäi silittämättä kun ryntäsin tapahtumaan suoraan jumpasta, aina ei vain ehdi kaikkea. Tykkään kovasti tuosta paidan söpöstä helmasta, kiva yksityiskohta.

Onko sinulle selvää missä juuresi ovat? Tuntuuko asuinkaupunkisi kodilta? Mielipiteitä asusta? Kivaa uutta viikkoa!