
Palataan vielä yhden kerran juhannusaattoon, vaikka siitä aikaa onkin. Torstain aatonaatto oli aika synkeä, vettä tuli koko päivän ja lenkille sai illalla vetää tosissaan vaatetta päälle. Varauduin juhannusaattoonkin paksulla takilla ja mustalla hameella ja kun nämä kuvat otettiin, täytyi todeta, että täällähän on lämmin, wau! Minä olin varautunut synkkään juhannukseen säiden osalta. Ei ole kyllä parempaa Suomen keskikesän tunnelmiin virittäjää kuin järvi, järvessä uivat linnut, auringonpaiste ja tyhjenevät tiet. Nämäkin kuvat on otettu TRE-JKL välillä, tunnistatko missä?


Minä katselen monesti haikaillen auringossa kylpeviä järviä autolla ajaessa ja selitän, kuinka haluan uimaan. Montako kertaa uin viime kesänä? Kerran. Montako kertaa olen uinut tänä kesänä? En yhtään vielä siinä vaiheessa, kun nämä juhannuksena otettiin. Tuo järvi niin houkuttaa, mutta silti olen ihan älytön vilukissa. Sitä tottui ulkomailla asuessaan uimaan ja siihen, että vaikka joka päivä pääsi veteen pulahtamaan, mutta ei siihen, että vesi olisi näin kylmää. Tarvitsisi ehdottomasti sen sauna & järvi-yhdistelmän!


Kaunis tämä järvien maa kesällä silti on. Juhannussää ei ollut ollenkaan synkkä, vaan aurinko helli meitä tosissaan. Musta hame tuntui jo ihan höpsötä siinä menossa, mutta vitsi tuo hame on ihan superkiva käytössä!
Löytyykö sieltä vilukissoja vai uimareita? Innostaako musta tylli keskellä kesää?