Sitten se pakkaus. Me olemme niin usein reissussa, että sinänsä pakkaamisen pitäisi olla helppoa, mutta kyllä minä yritän miettiä järkeviä asukokonaisuuksia valmiiksi ja kengät, siinäpä vasta miettimistä. Ne vievät hirveästi tilaa. Uikkarit kaikille, uv-puvut, crocs-kopiot lapselle, hatut, aurinkorasvat jajaja… Nyt kun lähdimme ensimmäistä kertaa pidemmälle neljän hengen poppoolla mietinkin, mitä paikan päältä ei voi ostaa, mikä on ihan ehdoton mitä ei saa unohtaa? Kamera ja sen laturi, viihdykettä esikoiselle lennoille. Unipussia ja esikoisen unipupuja ei saa missään nimessä unohtaa. Ihan varmuuden vuoksi täytyy olla puuropusseja iltapalaksi, särkylääkettä niin lapsille kuin aikuisille sekä apua kiukkuisten hyttysten puremiin. Vaippoja, tutteja, minigrip-pussissa vähän pesuainetta ja sappisaippuaa. Kameraan toisia objektiiveja. Ja lista jatkuu. Ai kato puurot tuli syömättöminä takaisin ja pakolliset pyykit vietiin pesulaan. Tuttua?

Tuiki tarpeellisia valmisteluja oli myös lakata kahden naisen varpaankynnet, totta kai! Passejakin pitää olla jo neljä, luonnollisesti nuorimmalla ei passia ollut ja minun passini, joka sisälsi leimat Australiasta, Thaimaasta, Indoista, Tansaniasta, Etelä-Afrikasta ja jossa oli vaikka mitä viisumeja oli tullut tiensä päähän. Niin täyteen leimattu passi täynnä muistoja oli mennyt voimasta. Kun hommasin uuden passin nimen vaihtuessa 11 vuotta sitten, ajattelin sen olevan ”ikuisesti” voimassa. Ei, 10 vuoden passi oli mennyt loppuvuodesta voimasta ja sekä äidin että juniorin piti hommata passit. Se kävi kyllä hyvin nopeasti ja kivuttomasti, mitä nyt erehdyin vertaamaan 11 vuoden takaista passikuvaa uuteen. Huh, olenpa rypistynyt! :D

Pieniä juttuja reissuja varten tein melkein päivittäin sen jälkeen, kun äkkilähtö varattiin 1,5 viikkoa ennen lähtöä. Huolehdin esikoiselle hepatiittirokotteen tehosteen (sekin vaati lääkärin reseptin, apteekkireissun ja pistoreissun), kuopus sai rokotukset, kävin apteekista ostamassa laastareita yms. pientä, tein tax free-tilauksen etukäteen, jotta koneessa meitä odottaisi Frozen-kumivene lapselle yllärinä. Tilasin alesta Lekmeriltä uv-puvun, ostin Citymarketista kolmella eurolla crocs-kopiot, ostin hihattomia bodyja kuopukselle fb-kirpparilta ja pyysin naapuria huolehtimaan posteista ja kukista.

Lisäksi sitä voi myös vähän pillastua. Kaikki ne ihanat hellemekot ja vauvan kesäasut, jotka jäävät Suomen kesässä käyttämättä, voiko nämä kaikki pakata! Sitten taas lasketaan kauanko olemme reissussa ja työnnetään mekkoja takaisin kaappiin. Esikoisen on pakko saada oma matkalaukku, siispä ostan hänelle prinsessalaukun! MITÄ, se maksaa ALESSA 90 euroa. Alkaa armoton metsästys lasten matkalaukusta, koska minulla on siitä pakkomielle. Uuvahdan etsiessäni sitä pitkin Ideaparkia ja lopulta löydän halvan ja siistin prinsessalaukun tori.fista. Sitä voi saada ihan pakkomielteen jostain, lapsi ei omaa laukkua edes pyytänyt.

Ihan noin vain ei neljä henkeä siis reissuun lähde, 1,5 viikkoa onneksi riitti hyvin kaiken järjestelyyn, kun päätimme äkkilähdön ottaa. Ja sitten toisaalta taas lähtee, riippuen siitä kuinka paljon äiti töhöttää turhia asioita. Missä sitten olemme? Kreetalla, Kreikan lämmössä. Kreikassa olimme esikoisen ollessa 4 kk ja sinne lähdimme nyt kuopuksen ollessa 3,5 kk. Kerron sitten jälkikäteen, mitä unohdin. Lähtöä edeltävänä iltana minulla oli vielä hieronta ja lähtöaamuna miehellä parturi. Saimmeko kaikki kamat kasaan ja ehdimme junaan…? Tunnelmia on varmasti voinut seurata Instagrammistani, eli katja_oeblog seurantaan jos haluat tuulahduksen Kreetalta!

Ja niin, minä naputin myös jossain välissä teille kahden viikon postaukset talteen ajastuksella, eli juhannuksesta eteenpäin kaikki on pyörinyt täällä itsekseen, minä olen pakkaillut ja lomaillut perheen kanssa. Kun tämä postaus pärähtää eetteriin, lomamme on jo loppusuoralla ja olemme palaamassa kotiin.

Joku voisi kysyä, onko reissuun lähteminen kaiken vaivan arvoista. Omasta mielestäni on, toivoen tietysti että kaikki menee putkeen emmekä esimerkiksi sairastele. Kun perille on päästy, on arkiympyröistä irtauduttu. Viikon ajan emme siivoa ja pyöri kotona, vaan olemme yhdessä, saamme keskittyä perheeseemme ja viikon ajan joku muu tekee ruoatkin. Hyvät kelit ovat taattu ja lapsi pääsee varmasti uimaan. Todennäköisesti tarvitsemme aurinkorasvaa, uikkareita ja pyyhettä. Ja hattuja. Saamme nauttia perheajasta kun se ikävä pakkaus on ohitettu. 

Niin ja vikana aamuna mies heittää kassiin t-paitoja ja shortseja ja kyselee, miksi olen hikoillut koko viikon, pakkaaminen on yksinkertaista. Tiedättekö tunteen? Hänen tehtävänsä on survoa kiinni ne minun täyttämäni laukut ja jupista ”mihin näitä kaikkia tarvitaan”. Kyllä, me olemme aika usein reissanneet yhdessä ja kuviot ovat tutut ja turvalliset lauseita myöten. ;)

Kuka muu ”rakastaa” pakkaamista? Oletko ali- vai ylipakkaaja?