
Lepakkohihat sopivat kaikille, julisti eräs artikkeli keväällä. Saavat kuulemma kädet näyttämään kapeammilta. Vaikkei itselläni ole mitään käsivarsiangstia, niin kyllä nämä hihat ovat mielestäni ihanat ja jotenkin hippihenkiset.

Nämä kuvat otettiin jo useampia viikkoja sitten ja tausta on vähän mälsä, mutta aurinko oli juuri painumassa mailleen ja tähän kohtaan saatiin vielä vangittua hieman valonsäteitä. Jotenkin kesä oli niin aluillaan ja fiilistelin ballerinoja ja lyhythihaista. Ja nyt ollaan jo pitkällä kesässä. Kävimme katsomassa viikon vanhaa vauvaa päivänä kun kuvat otettiin, kuinka luontevasti hänet ottikaan syliin nyt kun on juuri pyörittänyt vastasyntynyttä!

Lepakkohihat olivat varsinaisesti muodissa 1980-luvulla, suositko itse silloin niitä? Seuraan aika paljon blogeista ja lehdistä sitä, mikä on muodissa ja joskus otan niistä palasen mukaan omaan pukeutumiseen, joskus olen ihan väärällä vuosikymmenellä pukeutumisessani. Mielestäni aina pukeutumisessa on tärkeintä, että itsestään tuntuu vaatteissa hyvältä, se näkyy kyllä kauas!
Jos haluat itse seurata trendejä ja saada inspistä pukeutumiseen sekä asusteisiin, on Instrumentarium on avannut uuden TrendWalk-sivuston, joka tarjoaa vinkkejä muodin maailmasta. Onko sivusto tuttu? Tämä kehystyylien bongailu Helsingin katukuvassa oli minusta hauska juttu, kuinka luontevasti ihmiset taipuvat aurinkolasimalleiksi keskellä kaupunkia. Lisää katukuvia on tulossa tuohon postaussarjaan!

toppi SheIn/ farkut Vila/ ballerinat DKNY/ kello Guess/ arskat Rayban/ korvikset Poola Kataryna
Minä jatkan muuten kivojen mustien lasien metsästystä, onneksi pilottilasit ovat aika ajattomat ja ehkä yhdet suosikeistani ikinä. Vinkkaa siis, jos tiedät mistä löytyy ajattomat mustat aurinkolasit!
Tykkäätkö lepakkohihoista? Vai muistuttaako liikaa kasariajoista?
*linkit mainoslinkkejä