Näin lähti käyntiin yksi hauskimmista yhteistöistäni, kun pääsimme testaamaan parin viikon ajan Kian upouutta Sportage-mallista maasturia. Avainta ei uudessa mallissa tarvitse laittaa virtalukkoon, vaan napista painamalla auto käynnistyi ja minä aloitin testijakson, jonka J.Rinta-Jouppi tarjosi. Totesin pariviikkoisen jälkeen, että näin niitä autoja pitäisi aina pystyä koeajamaan; on tehty pidempää reissua, on hoidettu kerhoon viemiset, kauppareissut ja jumppareissut. Pyöritty maanteillä ja kaupungissa. Käyty pari kertaa Jyväskylässä. Testattu kaupunkiajoa ja ohitustietä sekä nelivedon pitoa hiekkatiellä. Kyllä kahdessa viikossa saa jo aika hyvän tuntuman autoon ja meidän perhe kyllä tykästyi tähän malliin. Kuinka mageeta oli ajella autolla, missä oli blogin teippaukset kyljissä! Ja toisaalta, kun huomasin niitä liikennevaloissa jonkun lueskelevan, tuli hieman vaivaantunut olo. Puolensa ja puolensa.
Myönnetään, epäilyksiä oli. Maasturi tai tarkemmin citymaasturi (apua, en osaa ajaa isoa autoa!), automaattivaihteet (olen jotenkin ollut niitä vastaan) ja todella monta sähköllä toimivaa juttua (kun sähkövika iskee niin ei mikään toimi). Vaikka Sportage on maasturi, ei se loppujen lopuksi ollut paljon suurempi kooltaan kuin oma farkkumme, ainoastaan korkeampi. Automaatti olikin aika vaivaton juurikin kaupunkiajossa, jossa mennään nykäyksittäin eteenpäin ja jota meillä paljon juuri kauppa- ja harrasteajona kertyy. Hieman totuttelua vaati lähteä ohitukseen isolla tiellä automaattivaihteilla, talla pitää tosiaan painaa pohjaan sen sijaan, että iskee pienempää vaihdetta silmään. Hyvin Sportage kiihtyi, kun sen vain älysin.
Minä en ole mikään autoasiantuntija, joten mies tutki ohjekirjat ja testasi kaiken mahdollisen, minä lähinnä ajelin ja aiheutin myös isälleni autokuumeen (tai sitten se on vaan miehillä aina). Ehdottomaksi plussaksi lapsiperheessä tulikin tuo korkeus, kuinka vaivatonta oli heittää muksut kyytiin korkeaan autoon! Tilava matkustamo antoi hyvin tilaa laittaa vöitä kiinni ja kahden istuimen väliin keskipaikalle mahtui mieskin istumaan, kun lapsia piti rauhoitella. Ylempänä ajaessa näki liikenteenkin paremmin, joten tykkäsin lopulta todella paljon maasturimallista. Takakontin aukeaminen ilman käsiä oli myös aika plussa, riittää siis kun lähestyt takakonttia avain esim. taskussa ja se aukeaa. Sinne heilahtivat kauppakassit näin helpolla.
Siinä missä tykkäsimme tilavasta matkustamosta, automaattikontista, puhelimen kytkettävyydestä bluetoothilla auton isoon näyttöön (siinä näkyy kaikki puhelimessa olevat numerot isolla näytöllä) ja monesta muusta jutusta, emme innostuneet takakontista. Se oli pienempi kuin omassa autossamme ja tuplarattaat yhdistettynä reissukamoihin eivät oikein mahtuneet sinne. Joten kiva perheauto ei toimisi sitten lomilla kuitenkaan niin kauan kuin joudumme pitämään tuplakärryt matkassamme.
Parkkeerausavustin oli minusta aika hurja. Kun auto lähtee pakittamaan taskuparkkiin ja ratti kääntyilee itsestään. Taskuun mentiin, eli kyllä se toimii, mutta ihmiselle jonka mielestä automaattivaihteistokin vie ajamisen tuntua, meinasi parkkeerausavustin aiheuttaa kauhunkiljuntaa. Upeaa oli kyllä nähdä kameran kautta mihin peruuttaa ja tutkat olivat joka kulmassa, auto mm. huomautti ajoneuvosta kuolleessa kulmassa kaistaa vaihtaessa.
Esikoinen oli valtavan innoissaan kattoikkunasta, joka toi kyllä tilan tuntua lisää meidänkin mielestä. Lisäksi auto oli hänen mielestä ”taitava ja rouhea”, sillä takakonttia ei voinut paiskata kiinni vaan se meni itsestään kiinni napista painamalla. Onpa taitava erikoisauto, totesi tytär sitä katsellessaan. Hih. Hän kyseli kovasti myös miksi äidin auto pitää palauttaa.
Minä kiitän tästä mahdollisuudesta J.Rinta-Jouppia, kerrankin blogiyhteistyö josta mieskin kovasti innostui.
Bongasiko kukaan meitä liikenteestä pariviikkoisen aikana? Mitä seikkoja otat itse huomioon autoa valitessa/sillä ajaessa?