Sireenin loistoa ja ylikierroksia

Halusin tallentaa ne kaikki. Toukokuun kukkaloisto oli jotain mielettömän ihanaa ja sain kuin sainkin asukuvien taustalle niin kirsikankukkia, kukkivan omppupuun kuin nyt nämä sireenit. En ennen kiinnittänyt huomiota mikä kukka kukkii milloinkin, nyt oikein odotan niitä. Pohdiskelin yksi päivä mistä tämä johtuu (siis oikeasti kaikkea minunkin pitää analysoida) ja ajattelin, että ehkä iästä ja ehkä siitä, että olen kotona. Menen lasten kanssa pihalle joka päivä ja ihastelemme esikoisen kanssa kukkia, en kai ennen harrastanut tällaista. Jotenkin surullista, että ne upeimmat omenankukat ja sireenit menivät jo, vaikka kesän pitäisi olla vielä alkupuolella! Arboretumissa täytyy kyllä vierailla pitkin kesää, jotenkin rauhoitun kukkien äärellä. Sitä kun vetää täysillä lapsien kanssa päivän, on kierrosten laskeminen illalla todella vaikeaa. Yksi ilta istuin kello 23 ulkoportaalla pyjamassa ja vedin vain syvään henkeä ja haistelin sadeilmaa. Yritin nollata pään ja laskea kierroksia. Kuinka moni tunnistaa ongelman? Sillä hetkellä kun lapset nukahtavat pitäisi lyödä pää tyynyyn, mutta pää käy ylikierroksilla, pyykit huutelevat, tekisi mieli katsoa jakso lempparisarjaa jajajaja… 

Tämä asu taltioitiin jo kuukausi sitten, sillä siinä vietin päivän Kiviniityssä. Simppeli asu, jossa jaksaa olla päivän pihalla. Pystyy syöttämään pienempää. Farkut ja pitsipaita, jotka vaativat ehdottomasti kaverikseen pari väriläikkää, joista ehkä hauskin on nuo espadrillat. Ne henkivät kesän väriloistoa ihanasti.

farkut Cubus/ paita KappAhl/ huivi Desigual/ kengät H&M/ arskat Versace/ korvikset Pieces/ kello Guess

Tällaiset telttapaidat ovat vähän haastavia saada näyttämään hyvältä varsinkin, kun kuvatessa tuuli tarttuu niihin ja paita pullistuu kuin purje. Voi että, mihin se kuukausi taas hurahti! Aika menee niin vauhdilla ja pelkään unohtavani kaiken tässä höyrytessä, yksi päivä kirjoitin kynä sauhuten vauvakirjaan ylös kaikkea mitä on tehty, jotta voin palata niihin muistoihin.

Tunnistatko ongelman, ettei illalla kierrokset laske? Mikä on oma vinkkisi unensaantiin ja rentoutumiseen? Sauna olisi ihan paras, mutta mene nyt siinä jos lapset kukkuvat vielä klo 22…