Möö ja Paa

Ei, en kirjoittanut otsikkoa yön pimeinä tunteina, vaan kyllä, siinä lukee ihan oikeasti tarkoituksella Möö ja Paa. Kuka tietää mistä puhun nostaa kädet ylös nyt! Kyllä, hammaspeikoista! Yhdestä lapsuuteni lempikirjoista, joka itse asiassa oli oikealta nimeltään Satu hammaspeikoista. Peikkojen nimet olivat Möö ja Paa. Muistan kirjan ja sen tapahtumat hyvin, mutta peikkojen nimet olin unohtanut, kunnes äitini puhui niistä tyttärelleni ja aloin kaipailla vanhaa lapsuuden kirjaani.

Sain myös inspiraation kirjoittaa lapselle lukemisesta ja sen tärkeydestä. Minulle on luettu pienenä paljon tai ainakin muistan monen monta lukuhetkeä ja kirjaa. Minttu-kirjoja tahkottiin Pupu Tupunoiden ja Möön ja Paan rinnalla. Satuhetket olivat ihania, muistan edelleen isäni äänenpainon kun hän tokaisi ”KUKAAN EI VOI NÄHDÄ MINUA!”, kun luimme Puppe-kirjaa ja kurkkasin luukkujen alle. Kuinkakohan monta kertaa sekin kirja luettiin? Uskon vahvasti, että kiitos tuon lukemisen kirjoittamisesta ja lukemisesta tuli lempijuttujani koulussa ja sitä ne ovat edelleen aikuisena. Lukuhetket ovat mielessä tärkeinä lapsuuden muistoina, sillä silloin sai olla aikuisen sylissä ja keskittyä yhdessä kivaan kirjaan. Niitä hetkiä ei mikään älylaite korvaa.

Yksi lempipuuhistani lapsena oli mennä kirjastoon. Tutkia ja selata kirjoja, lukea uusin Villivarsa ja Hevoshullu, lukea läpi Neiti Etsivät, Viisikot ja Merja Jalon heppakirjat. Usein viikonloppuna linnottauduin kirjan kanssa huoneeseeni ja kesäloman alkaessa istuin pihakeinussa ja tahkosin vauhdilla läpi Veljeni Leijonamielen sekä Ronja Ryövärintyttären. 

Toki omassa lapsuudessani ei ollut tietokonetta eikä älypuhelimia, videotkin meille tulivat vasta kun olin ollut pari vuotta koulussa ja Pikku Kakkonen tuli kerran päivässä. Oli siis paljon helpompi hakeutua kirjojen maailmaan kuin nykyään. Jos googlettaa lasta ja lukemista, saan hakutulokseksi läjän tutkimuksia, missä kerrotaan, ettei lapsille enää lueta. Tai ainakaan niin paljon. Eivätkä lapset itsekään lue. Tässä artikkelissa todetaan, että kirjoja lukeva teini hallitsee 50- 70 000 sanaa, lukematon 15 000. Ero on mieletön! Tässä artikkelissa puhutaan myös lukemisen merkityksestä kielen kehitykseen. Esimerkkejä siis piisaa!

On ihanaa, että tyttäreni on innostunut kirjoista. Lukeminen on aktiviteetti, jota voi tehdä samalla kun syöttää pienempää ja kirjastossa kävimme kerran viikossa talven ajan. Rakastan itse edelleen kirjastojen tunnelmaa ja voisin vain vaellella niissä tutkien kirjoja ja haistellen kirjojen tuoksua. Joinain päivinä luemme vähemmän, toisina enemmän, mutta iltasadusta ei tingitä, se ainakin luetaan joka päivä. On upeaa huomata miten paljon lukeminen vaikuttaa sanavarastoon ja lauserakenteisiin, vaikka joskus kirjasta irrotetut sanonnat kuulostavat aika hassuiltakin pienen puheessa. Lapsi osaa myös ”lukea” eniten luetut kirjat kuten Mintut, hän luettelee sanasta sanaan tekstit lukiessaan omille vauvoilleen kirjoja. Yritäpä lukea joku lause väärin, se korjataan heti! Mahtavaa, että lapsi oikeasti kuuntelee kirjoja ja eläytyy tarinaan.

Mitkä ovat sitten 3-vuotiaan lempikirjoja? Mintut iskevät tämän ikäiseen täysillä, nehän ovat kuin suoraan hänen elämästään. 1970-luvulla kirjoitetut kirjat ovat kestäneet hyvin aikaa, no, nykyään tosin ehkä harvempi kerää kiiltokuvia… Mutta kiukuttelut ja äidin kiireet vauvan kanssa eivät muutu! Tammen kultaisen kirjaston Vauva kulta-kirjasta on tullut nyt keväällä tärkeä, sillä siinä perheeseen syntyy pikkusisko. Monia suuria tunteita ja muutoksia onkin helpompi käsitellä lapsen kanssa kirjan tai itse keksityn tarinan kautta. Tämä Vauva-kulta on tehty 1950-luvulla, mutta hyvin olemme sen avulla saaneet käsiteltyä pikkusiskon tuloa. Muuten, esikoinen sai tämän ristiäislahjaksi, yksi vieraista osasi siis ennustaa tulevaisuutemme!

Suosikkeja ovat myös kaikenlaiset prinsessakirjat (totta kai) sekä Pupu Tupunat, jotka ovat muuten todella pitkiä! Pupu Tupunat ja suurin osa muistakin kirjoista on lainattu kirjastosta, lisäksi kirpparilta olen löytänyt halvalla lastenkirjoja. Uutena ostettuja kirjoja meillä on hyvin vähän, yksi sellainen on joulupukin tuoma Siiri-kirja, joita haimme kirjastosta lisää. Nuo monet Disneyn prinsessakirjat ovat 100-sivuisia ja niissä käydään läpi koko elokuva, joten välillä on täytynyt keskustella siitä, ettei äiti ihan jaksa päiväunisaduksi lukea 100-sivua…

Yksi lukemiseen liittyvä, lapsen mielestä hurjan kiva asia on postilaatikkoon kolahtava oma lehti. Hänelle tulee Prinsessa-lehti, joka valitettavasti ilmestyy vain kerran kuussa ja laatikolla kysellään lehteä lähes joka päivä. Lehdessä on aika aivottomia tarinoita, mutta kivoja lasku- ja päättelytehtäviä, joita on kivaa ratkoa yhdessä.

Yksi somessakin kovasti kehuttu kirja meiltäkin löytyy, nimittäin Kani joka tahtoi nukahtaa. Maailman myydyin iltasatu on meditatiivinen ja auttaa iltakukkujia nukahtamaan, joten toivoimme tätä lahjaksi. Nooo, meillä tämä kirja on aiheuttanut hurjan kyselytulvan, se on ollut tylsä ja hämmennystä on aiheuttanut, miten kirjassa voi olla saman niminen tyttö (lukiessa kuuluu käyttää nukutettavan nimeä). Meidän iltakukkujaan ja huonosti nukkujaan tämä on tepsinyt suunnilleen siis päinvastaisesti ja saanut hänet levottomaksi, mutta moni on tätä kehunut. Kenellä toimii?

Kaiken kaikkiaan halusin tämän postauksen myötä kannustaa kaikkia lukemaan ja kiittää siitä, että esimerkiksi kerhossa lapsille jaksetaan lukea. Kirjaston satutunneillakin olemme käyneet, mutta niissä meinasi harmittaa kun kirjaa ei saanut valita itse. Lukeminen on tärkeä yhteinen hetki, jolla on varmasti pitkälle kantavia vaikutuksia!


Mitä teillä luetaan, onko suositella 3-vuotiaalle kirjoja? Mikä oli lapsuutesi lempikirja? Aurinkoista uutta viikkoa!


P.S. Huomenna päättyy Särkänniemen ranekkeiden arvonta käy osallistumassa täällä, klik!