Tytär pyysi eräänä päivänä, jos leivottaisiin omppupiirakkaa. Koska kaverilla oli tyrkyllä raparpereja, vaihdettiin omput raparpereihin. Googlettaessani hyvää raparperiohjetta perinteisen piirakan kyllästyttäessä törmäsin tähän, alkujaan ilmeisesti Kati Napan ohjeeseen. Se oli siinä, ei muuta kuin työn alle! Ei sillä että Nappa olisi varsinainen idoli ollut, mutta turvallinen hahmo lapsuudesta kuitenkin.
Tuunasimme tätä lisäämällä joukkoon vähän mascarponea, mutta sen kanssa täytyy olla varovainen, sillä jos mascaponea menee liikaa, lopputulos on aika voinen. Hillokkeen voi tehdä jo etukäteenkin ja sitä voi tehdä enemmänkin.
Raparperipiirakka/kakku
Raparperihilloke
n. 500 g raparperia
n. 1,5 dl sokeria
Pilko huuhdottu raparperi pieniksi kuutioiksi. Laita raparperit kattilaan ja päälle sokeria n. 1,5 dl. Kuumenna kiehuvaksi ja anna kiehua, kunnes raparperit ovat pehmenneet.
Marenki
3 valkuaista
1,5 dl sokeria
Erottele kananmunista valkuaiset ja vaahdota kovaksi vaahdoksi sokerin kanssa. Jätä marenki odottamaan ja siirry pohjan valmistukseen.
Pohja
150 g sulaa voita
1,5 dl sokeria
3 keltuaista
1,5 dl maitoa
3 dl vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
Sekoita kulhossa vehnäjauhot ja leivinjauhe. Lisää muut aineet ja sekoita vatkaimella tasaiseksi taikinaksi.
Levitä pohja nuolijalla leivinpaperilla vuoratulle uunipellille niin, että siitä tulee suorakulmio. Levitä seuraavaksi marenkivaahto varovasti pohjan päälle. Paista uunin alaosassa 175 asteessa noin 20 minuuttia. Ota pohja uunista ja jäähdytä.
Lisäksi väliin:
1 prk creme fraiche
maun mukaan mascarpone-juustoa
Kokoaminen
Leikkaa pohja keskeltä kahtia. Irroita toinen osa varovasti leivinpaperista ja siirrä kakkulautaselle tai tarjottimelle. Levitä raparperihilloketta pohjan päälle. Sekoita creme fraiche ja mascarpone ja levitä sekoitus hillokkeen päälle. Nosta varovasti toinen puolikas kanneksi piirakkaan.
Sitten vain herkuttelemaan! Itse asiassa tämä oli mielestämme parempaa, kun oli ollut yön yli jääkaapissa vetäytymässä!
Vielä piisaa raparpereja, joten jaa hyvä raparperiohjeesi!
Kuka muu katseli Kati Nappaa televisiosta? Aurinkoista lauantaita ja päättäjäisjuhlia jos sellaisia olet viettämässä!
P.S. Huomenna sulkeutuu Mokkamestareiden arvonta, paketissa on kaksi teepakettia sekä kaksi kahvia. Kuvan palkinnosta löydät instastani, katja_oeblog. Käy osallistumassa kisaan täällä, klik!