

Nämä kuvat ovat parin viikon takaa, kun mentiin miehen isyysloman vikaa päivää. Kelit olivat mahtavat koko sen ajan kun hän lomaili, mutta viimeisenä päivänä sadekeli tuntui kuin ilmoittavan, että nyt loppui lomailu ja alkaa viileämmät kelit ja arki. Minä liitelin tuon sunnuntain tässä maksihameessa. Sen sininen sävy vaati taustalleen heinäpeltoa ja aurinkoa, mutta kartano ja vesilätäköt saivat nyt kelvata. Tänä kesänä sininen tulee vahvasti esiin ja luin jostain trendioppaasta mistä lie, että ihan sama mitä puet, kunhan on sinistä. Minulle tästä hameesta tulee Elovena-vibat. Taas en löytänyt sopivaa paitaa sen kaveriksi ja kokeilin, josko paitaa voisi vähän tunkea hameen sisään, mutta ei sekään oikein toiminut. Paita ja tukka siis löpröttivät miten sattuu eikä valokaan oikein riittänyt pimeässä päivässä, mutta sattuuhan noita. Pimeämpiä päiviä. Hih.


Kaksi viikkoa on menty taas kolmisin ja pitkään saamme vielä odottaa miehen kesälomaa. Kyllä riittämättömyyden tunne useamman lapsen kanssa on kova, vielä kun imetettävä sitoo niin tiukasti. Lauantaina totesin, että teen esikoisen kanssa isojen tyttöjen retken, jotta hän saa äidiltäänkin sitä huomiota, mitä varmasti kaipaa. Leikkipuisto, kahvila ja kirppari tuli koluttua ja parin tunnin jälkeen palailimme kotiin. Bussissa aloin itkeä, kun lapsi piti kädestä kiinni ja sanoi, että oli tosi kivaa. Niin minullakin. Me ehdimme kuitenkin puuhata kolme vuotta kaikkea pääsääntöisesti kaksin. Siinä missä ehdimme miehen kanssa olla 12 vuotta kaksin ennen lapsia ja meidän täytyy hoitaa parisuhdettamme, ehdimme esikoisen kanssa olla kaksin kotona 3 vuotta ja siinä on yksi suhde, jolle minun täytyy löytää aikaa. Se jotenkin kolahti, kun olimme taas kaksin. Ja huh miten helpolta tuntui olla vain yhden kanssa liikenteessä!

Raskaan viikon jälkeen tuo isojen tyttöjen reissu tuntui korjaavan aika paljon meidän molempien mielialaa. Josko sillä jaksetaan taas uuteen viikkoon.
Millä mielellä siellä uuteen viikkoon, heräsikö tästä tekstistä ajatuksia? Innostaako sinua maksihameet?
Ja hei, kuu vaihtuu juuri, laitanko taas asuäänestyksen pystyyn, oletteko tykänneet niistä? Mukavaa uutta viikkoa kaikille!
P.S. Vielä ehtii osallistua Laveran arvontaan täällä, klik!