Nyt meillä on perheessämme kaksi tamperelaislasta sekä huvipuistoja ja laitekieputusta edelleen rakastava äiti, joten Särkänniemi on meidän paikkamme, jonne esikoisella on nyt kausikortti! Lähdimmekin heti lauantaina korkkaamaan kesän huvipuistokauden ja kelikin oli kuin kesällä, kävipä hyvä tuuri!
Saavuimme paikalle bussilla välttääksemme ruuhkat ja parkkimaksut, suosittelen tätä kyllä lämpimästi. Ajattelimme käydä ”nopeasti” lapsen suosikit läpi – viisi tuntia myöhemmin totesimme, että ei ollutkaan niin pikainen reissu. Minun miettiessä voimmeko vielä jäädä mies totesi, että tämähän on sitä kaikkein arvokkainta aikaa ja oikeassahan hän oli. Ei ollut mihinkään kiire ja lapsi halusi aina vaan uuteen laitteeseen skipaten päiväunensa, joten nautimme sitten kelistä ja hurvittelusta sekä perheen yhteisestä ajasta.
Kausikortilla pääsee rajattomasti kaikkiin kohteisiin Koiramäestä huvilaitteisiin, planetaarioon sekä akvaarioon ja me päätimme keskittyä vain huvilaitepuoleen tällä kertaa. Silti jäi osa lasten laitteista käymättä, niin se aika vain hurahtaa! Niitä laitteita, joihin 100cm:n maagisen rajan rikkonut lapsi pääsee on loppujen lopuksi yllättävän monta: possujuna, leppäkertut, vauhtimato, teekupit, regatta jajaja. Hieman haastava pituus tuo reilu metri on, sillä osaan laitteista on vaatimuksena 105 cm pituus, jos lapsi menee laitteeseen yksin. Aikuisen sen siis tarvitsee seuraksi näihin laitteisiin, mutta kyllä minä ainakin mielelläni lähdinkin. Kausikorttia harkitsevalle muuten vinkkinä, että se on tarjouksessa toukokuun loppuun asti!
Koska olimme nelistään liikenteessä, oli aikuisten mentävä yksin laitteisiin tällä kertaa. En tiedä olisinko uskaltanut uutuuslaitteeseen X:n miehenkään kanssa, mutta tällä kertaa mies sai mennä siihen yksin. Uskomattoman korkealle se heilahtaa ja mies vertasi laitteen g-voimia pienlentokonekyytiin, jonka joskus pääsi testaamaan. Minun suosikkini on puolestaan vuodesta toiseen Tornado – se ensimmäinen pudotus (se on sitten paras ja pisin siellä vikassa vaunussa!) on vaan niin mahtava, kuinka se ottaakaan mahanpohjasta! Äiti pääsi yksin sitten Tornadoon, kun viime kesän Särkkä-reissulla skippasin laitteet pienen kyytiläisen takia.
Kausikortissa on kivaa se, että alueella voi tulla piipahtamaan nopeasti vaikka illansuussa ja käydä Tukkijoessa viilentymässä tai kortilla voi viihtyä kohteissa piiiitkän päivän (odottelemme enoja kesäkylään! ;)). Yleensä meillä on ollut yhden päivän rannekkeet ja kaikki on ollut pakko kokea juuri sinä päivänä, nyt oli kivaa sanoa lapselle, että ensi kerralla pääset tuohon mikä jäi nyt käymättä, koko kesä on vielä edessä! Varmasti teemme tyttöjen reissuja paikalle miehen lomia odotellessa, minä nautin jo pelkästään tunnelmasta niin ja esikoinen saa pyöriä läpi laitteita, joihin pääsee yksin.
Kesän ensikäynnin jälkeen suosikiksi nousi Vauhtimato – se sama, missä äiti hurvitteli lapsuudessaan. Sopivasti hieman hurja, mutta ei liian pelottava. Katsotaan mikä on seuraavan käynnin suosikki, me palaamme kieppumaan!
Onko itselläsi Särkänniemi-reissua suunnitteilla kesälle? Mikä on suosikkilaitteesi tai -kohteesi?
P.S. Pysykäähän kuulolla, kesäkuun puolella tulossa kivaa arvontaa Särkänniemeen liittyen!
*postaus yhteistyössä Särkänniemen kanssa