Minä rakastan juhlien järkkäämistä, mutta tietysti niistä aiheutuu aina vähän stressiä. Minä aloitin järjestelyt tilaamalla kutsut Vistaprintistä – valitsin saman pohjan kuin esikoiselle, kun ajattelin ettei kukaan muista kolmen vuoden takaista kutsua. Kunnes näin molemmat kutsut vierekkäin veljeni jääkaapin ovessa, ei! :D Hommasin ilmapalloja Ilmapallomestareilta, painatin servetteihin nimen, hommasin tytöille samanlaiset mekot ja miehelle sävyihin sointuvan kravaatin. Luottokampaaja Siru Glohairista laittoi niin äidin kuin esikoisen tukan aamulla.
Ruokapuoli oli tällä kertaa vähän sirpaleinen, sillä saimme ihanasti apuja. Pitopalvelu Tuulihatusta tilasin salaatit, äitini leipoi piirakoita sekä munakasrullaa, veljeni avovaimoineen teki itse karjalanpiirakoita, äitini ja mummoni leipoivat maailman parhaita lusikkaleipiä, minä tein juustokakun ja Makeaa murmelin täydeltä-blogin Heidi teki täytekakun. Ruokaa oli lopulta aivan liikaa ja tungin sitä niin vieraiden matkaan kuin naapureihinkin, mutta kaikki oli todella hyvää ja parempi liikaa kuin liian vähän, eikö?
Siinä pari sanaa taustatyöstä. Entä sitten itse päivä? Se oli ihana ja aivan liian äkkiä ohi. Päivästä kertyi 650 ihanaa valokuvaa, joihin ikuistettiin rakkaat ihmiset. Pappi oli mukava ja tilaisuus kirkossa arvokas, kyyneleeni tippuivat virsikirjan kanteen, kun itku pääsi kesken kaiken. Ihanat ystävät jäivät istumaan iltaa ja esikoinen leikki vieraiden kanssa vieden jopa papin mukaan prinsessahuoneeseensa. Hih, ihana pappi! Vaikka olen vähän tapakristitty, on minulle tärkeää, että tyttäremme kastettiin kirkossa. Jotenkin se tuo juhlan tuntua sen sijaan, että ihmiset ahtautuisivat sohvallemme olohuoneeseen istumaan ja kirkkojuhlia on niin harvoin. Lapsuudesta tuttujen virsien laulaminen tuo sekin turvaa ja jatkuvuutta elämään.
Kuten kastetilaisuudessa pappi sanoi, toivomme, että tyttärillämme olisi paljon rakastavia ihmisiä ympärillä. Siltä se tuntuikin lauantaina, sylejä riitti ja olin onnellinen, että isomummotkin jaksavat vielä olla mukana. Äitini oli valtava apu, joka kitki rikkaruohoja, pienensi mekkoni, pyöritti kahvinkeittoa ja auttoi lasten kanssa. Voi kun minäkin jaksaisin olla tuollainen mummi aikanaan. Kurkkua kuristi kun ihmiset alkoivat tehdä lähtöä, älkää menkö vielä!
Perhejuhlat ovat aivan ihania ja kastejuhla niistä yksi herkimmistä. Kaikki meni upeasti ja ruokia kehuttiin kovasti. Itse en ehtinyt kaikkien kanssa jutella, mutta niin kai käy aina, vaikka vieraita oli vain kolmisenkymmentä.
Me muuten askartelimme nimen esille jo perjantaina ja ripustimme ikkunaan kyltin, jossa luki ”ONNEA LOTTA”. Voi sitä porua mikä syntyi, kun lähimmät ihmiset näkivät kyltin ennen kirkkoa. Kummitädin todetessa, että Lotta on kiva nimi, minulla meinasi pokka jo pettää. Sylikummi kertoi mitä nimeä veikkasi ja kun kuulin nimen olevan se oikea, meinasi naamani todellakin venähtää. Mistä se sen arvasi? Kaikki harmittelivat, kun unohdimme koristeen esiin ja nimi paljastui ennen kirkkoa, me puolestamme hihittelimme itseksemme. Ei, ei kastettu meille Lottaa ja koriste vaihdettiin juuri ennen kirkkoon lähtöä. Pienestä pitää huvit repiä. :D Ja myönnän, idea oli minun, johon mies lähti kyllä innolla mukaan.
Lapset ovat kyllä suuri siunaus siinä missä läheinen perhekin. Viikonloppu oli täynnä rakkautta ristiäisten ja äitienpäivän muodossa. Arkeen hypättiin viemällä kummilusikkaa kaiverrukseen ja palauttamalla astioita pitopalveluun, mutta onneksi miehen isyysloma jatkuu ja kelit ovat kesäiset, joten ei tämä vielä ”oikeaa” arkea ole.
Tässäpä muutamia tunnelmapaloja! Mitä muistoja itselläsi on perhejuhlista?
P.S. No mikä tyttären nimeksi tuli? Sen tietää ainakin se Plantagenin kassa. ;D