Kun ensi kerran astelin ison mahan kanssa kameran eteen se ahdisti. Olin mekko päällä, en todellakaan maha paljaana ja hieman vaivantuneina aloimme poseeraamaan. Mutä pidemmälle kuvaus eteni, sitä enemmän rentouduimme ja mekko vaihtui paljaaseen mahaan. Montako mekkokuvaa lopulta teetettiin? Ei yhtään. Vaan ne maha paljaana-kuvat päätyivät kehyksiin.
Miksi sitten mennä uudelleen odotuskuviin, sillä olemme aika samanlaisia kuin kolme vuotta sitten? Näihin kuviin antoi ihan uuden potkun isosisko ja olen todella iloinen, että menimme ja saimme ikuistettua hänen virnistelyt myös. Aika harvoin sitä on kameran edessä koko perheenä, joku puuttuu aina. Kuvausaika oli varattu sille viikolle kun makasin sairaalassa tipassa, mutta kävimme kuvissa heti seuraavalla viikolla, eli raskausviikolla 35. Sairaalaviikon väsymys vähän paistaa minusta, mutten uskaltanut odotella pidempään, kun maha oli aikeissa hävitä hetkenä minä hyvänsä (muttei onneksi hävinnytkään <3).
Suurin ongelma alkaa olla mihin näitä kuvia laitan, kun tykkään että niitä olisi esillä. :D Tykkään muutenkin käydä kodeissa, missä on valokuvia esillä, mutta tämäkin asia taitaa jakaa mielipiteet.
Minä kiitän jälleen Reijaa ihanasta muistosta ja suosittelen lämpimästi marssimaan kameran eteen maha paljaana – näihin on kiva palata jälkikäteen ja vaikka silloin, kun tyttömme ovat jo isoja. <3 Tutulle kuvaajalle on helppo esittää toiveita ja hänen kameran edessä olo ei ahdista! Raskausaika on lopulta niin kovin lyhyt aika elämästä, että itsestäni ainakin on ihanaa, kun se on ”virallisestikin” ikuistettu koko perheen voimin.
Mitä itse ajattelet odotusajan kuvista? Tai kodin sisustamisesta omilla ja lapsen kuvilla?