Otsikon painostressi ei liity raskauskiloihin kuten joku saattaisi ajatella, vaan kuvaa meidän kuluneen viikon fiiliksiä. Neuvolassa on ravattu kahden päivän välein ja syötetty, syötetty ja syötetty neitiä. Vihdoin paino on nousujohteinen, aika uuvuttavaa tämä koko ajan syöttäminen oli, varsinkin kun lapsia on kaksi. Olen stressannut asiasta ihan liikaa mikä ei maidontuloa tietenkään edistä ja ehkä haalinut liikaa puuhaakin ja puuhat ovat jääneet puolitiehen, kun aika menee syöttämiseen. Yöt ovat jo nyt vaikeita – se nukahtaminen yösyötön jälkeen alkaa olla minulle mahdotonta, näin kävi esikoisenkin kanssa. Väsymys, huomiota hakeva 3-vuotias ja imetysstressi… Huh, on ollut pipo ajoittain vähän kireällä! Täydet pisteet taas miehelle, joka on pysynyt rauhallisena, passitti vaimonsa yksin saunaan rentoutumaan ja tarjoili lapselle yöllä pumpatun maidon, niin että minä sain nukkua. Olin kuin uudestisyntynyt aamulla. <3 Aina jaksan ihmetellä, mihin me joutuisimme ilman tuota miestä. Nyt homma on vihdoin saatu pelittämään kun sain pari parempaa yötä väliin ja söin urakalla.
Minä muuten sanoin odotusaikana, että koska uuvutin itseni esikoisen kohdalla täysimetyksellä, voisin antaa toisella kerralla itselleni armoa ja vaikka välillä satsin korviketta. Nyt olen sitten ihan eiei korvikeajatukselle, mutta totuus on, että 1,5 tuntiakin kestävät syötöt ja 3veen viihdyttäminen kun mies lähtee maanantaina töihin… Mikä siinä on niin vaikeaa? Jotenkin koen epäonnistuneeni ja luovuttavani, jos annan väliin korviketta, mutta tyytyväinen vauva ja jaksavat vanhemmat ovat varmasti kuitenkin se ykkösjuttu. Tunnistavatko muut äidit tämän fiiliksen?
Toinen painostressi liittyy omaan painooni ja siihen, että kroppani jaksaa niin maidontuotannon kuin kaksi lasta. Viikko kuopuksen syntymän jälkeen painoni on romahtanut lukemiin, joita olen vaa’assa nähnyt viimeksi lukiossa ja kaappini on täynnä liian isoja housuja. Muuten olisin tästä iloinen, mutta tällä hetkellä huolettaa miten se vaikuttaa maidontuloon. Onneksi sekin näyttää tasaantuvan alu romahduksen jälkeen.
Päivä kerrallaan siis hilataan täällä pienen painoa ylöspäin, mutta onneksi hirmuista huolta ei ole, sillä hän on valtavan jäntevä tyttö. Olen aivan hämmentynyt kuinka hän kannattelee kahden viikon iässä päätään ja yrittää mönkiä sohvalla. Esikoinen ryömi 5 kk:n iässä ja juoksi jo 1-vuotiaana – nyt on sellaiset merkit ilmassa, että aikaisin lähtee tämäkin painamaan. Oi voi! <3 Me olemme selkeästi yhtä malttamatonta sakkia koko perhe!
Tästä paidasta tullee kevään oma lempparivaate, siinä on napit edessä imetystä varten ja nuo värit – Desigualeissa on vain se jokin!
Mitä fiiliksiä herää paidasta? Entä imetysmietteistä?
Ja hei, nähdäänhän tänään Mansen blogikirppiksellä! Joohan!
P.S. Heitä kysymyksesi tänne, jos on jotain mitä olet halunnut kysyä, ensi viikolla saan vastauspostauksenkin ulos!