Kimmeltävää vettä katsoessa mietin tulevaa kesää. Mietin kolmen vuoden takaista kevättä, kun esikoisemme saapui viikko ennen pääsiäistä. Mietin, että pääsiäiseen on viikko ja kuopuksen pitäisi saapua tällä viikolla. Kurkkua kuristi. Vatsaa supisti. Jännitti niin hirveästi miten maailmaantulo sujuu ja yhteiselo lähtee rullaamaan, oli ykskaks haikea olo ajatuksesta, että maha on kohta poissa. Ihmiset katsoivat hymyillen kuvaamistamme veden äärellä, selkeästi aurinko sai kaikki hymyilemään. Minun teki mieli huutaa ”hän on kohta täällä!”. Kampaajakin sanoi että voi hurja, teillä on kohta nyytti kotona, enkä minäkään uskonut asiaa todeksi.
Kuvat napattiin ja liekö upean kelin ansiota, minulla oli hetkellisesti valtavan seesteinen ja onnellinen olo. Samalla kaikki tuntui niin lopulliselta. Seuraavaksi minä kuvaisin sinua isäsi sylissä. Isosiskon kanssa. Tuntisin kantapääsi muualla kuin iskuna kylkiluussa. Itketti. Yks kaks aika tuntui menneen hurjan nopeasti, enkä edes äitiysvaatteisiin ehtinyt kyllästyä, vaikka kaipasin kyllä helpompaa olotilaa pariin otteeseen.
Se kerta oli viimeinen, kun kuvasimme sinua mahan sisäpuolella. Katselin isääsi kameran takana ja mietin kuinka hän tsemppaisi minua loppurytistyksessä.
Kuulin kommentteja pienehköstä mahasta aivan kuten siskosikin kohdalla ja synnärillä veikattiin ettei 3,5 kiloa mene rikki. Vaikka tulit yli viikon ennen laskettua aikaa, olit vain 20 grammaa kevyempi kuin siskosi, molemmat lähes nelikiloisia jänteviä tyttöjä. <3
Se aurinkoinen päivä oli viimeinen, kun kuvasin sinua mahapallona. Kaksi päivää myöhemmin sinä olit täällä.
Miten nautit kevään lämpöpäivästä viikko sitten? Aurinkoista kiirastorstaita kaikille!
P.S. Ihan huippuja (ja vaikeita!) kysymyksiä olette laittaneet tähän postaukseen, lisää saa mielellään laittaa, otan vaikka ensi viikolla työn alle! :)