Kukaanhan ei sano, ettei vauva voi pysyä vaikka kuukautta tuolla lähtökuopissa, mutta koko viikon olen hissutellut kotona ja saanut apuja, sillä esimerkiksi ulkoilijaksi minusta ei ole, kun yritän kerätä arvokkaita lisäpäiviä kasaan. Vaikka lisäviikkoja saataisiin, elämäni pyörii nyt kohtuullisella säteellä sairaalasta ennustetun vauhdikkaan maailmaantulon takia.
Yhtenä päivänä tällä viikolla olen kuitenkin jopa meikannut ja pukeutunut, kun otimme ne odotusajan kuvat. Tämä mammamekko on aivan ihanan värinen ja henkii keväästä, lähtisin siinä mielelläni vaikka muskarireissulle, mutta nekin nyt jäävät. Sitruunankeltainen on vähän kova väri talvi-iholle, mutta en antanut sen häiritä, sillä tarvitsin jotain värikästä päälle. Eikö ole ihanan pirteä? Samalla nämä ovat ensimmäiset sairaalapätkän jälkeen otetut asukuvat, eli naamasta paistava harmaus voi johtua osaksi siitäkin. Huomasin muuten senkin, että kuvista paistaa oikean käden mustelma ja tippareikä, onpa kaunis. :D Sairaalatodiste.
Meidän pitäisi huomenna juhlia esikoisen synttäreitä, jotka ajattelin järjestää hyvissä ajoin, kun laskettu aika on samalla viikolla kuin oikea syntymäpäivä. No, enpä olisi ikinä arvannut, että näinkin ajoissa järjestettyjä synttäreitä en pysty järkkäämään, vaan huutelen ohjeita sohvalta. Tarjoiluissa ja ohjelmassa tullaan oikaisemaan tilanteen vuoksi, mutta kun on kakku, sukulaiset ja ystävät, ei tuo pieni onneksi muuta vaadi! Ja mies sekä äiti apuna. <3
Bileistä lisää myöhemmin, nyt toivotan kaikille oikein ihanaa viikonloppua! Mitä itselläsi suunnitelmissa? Ja kohta kaksi viikkoa siitä kun jouduin osastolle, lisäpäiviä kertyy! Jee!
Mitä tykkäät sitruunankeltaisesta? Onko muuten itselläsi millaisia neuvolakokemuksia, oletko saanut sieltä apuja?
Ja hei, vielä tänään ehdit osallistua synttäriarvontaan!