Ei vaatetta kauniimpaa

Kuin Desigualit. No on ehkä, mutta rakastan niin kovasti värejä ja saan niistä ihan valtavasti hyvää mieltä että uskallan sanoa näin. Tämä paita taustaan yhdistettynä on ihana väripläjäys, jota ehdottomasti tarvitsin, kun pitkästä aikaa taas vääntäydyin ylös sohvannurkasta.  Ihan lemppareita kuvaustaustaksi ovat edelleen nuo graffittitaustat. Nyt oli ihan ”pakko” löytää graffitteja taustalle, sillä joka puolelta sulanut lumi saa maiseman järkyttävän harmaaksi ja synkäksi, nythän sitä saatiin taas lisää ja taas on kunnon talvi!

Näin siis polkaistaan käyntiin helmikuun ekat asukuvat ja meneillään oleva 33. raskausviikko. Maaliviiva häämöttää jo, vaikka välillä tuntuu että apua miten pitkä matka vielä! Nyt tarvitaan värienergiaa, sillä olo on muuttunut aika kivuliaaksi. Liitoskivut ovat hurjan kovat ja nukkuminen, käveleminen ja pukeminen hommista karmeimpia. Jalan nostaminen sitä varten että sen saisi puettua housuihin sattuu niin että tekee mieli huutaa. No, kyllä kai sitä pari kuukautta voi huutaen pukea. 

Pari viikkoa sairastettuani ja näistä kovista liitoskivuista kärsivänä ajattelin, että nyt on meikäläisen jumpat jumpattu tämän raskauden osalta. Kävin kokeilemassa salilla ja totesinkin, että crossari toimii eikä satu yhtään samalla tavalla niin kuin kävely, puntteja voi heiluttaa, askelkyykyt menivät helposti. Hahaa! Kävely sattuu, joten teen innoissani salilla ja taaperran sitten pukkariin irvistellen ja vaatteiden vaihto kestää pienen iäisyyden. Mutta liikunta on niin elämäntapa ja tuo valtavasti hyvää mieltä, etten halua siitä luopua ennen kuin on ihan pakko. Huomasin hurjan piikin mielialassani käytyäni salilla, kun 2,5 viikkoa meni sairastaessa. Olen parempi ihminen kun saan tehdä askelkyykkyjä, niin se vain on. 

paita Desigual/ housut Mamalicious/ kengät Anna Field/ takki Esprit/ laukku Liu Jo/ huivi Becksöndergaard (second hand)/ kello Tommy Hilfiger

Lisäksi tämän viikon myötä turvotus löysi minut, eli ananas ja vesi ovat ystäviä, samoin kuin jalkojen nostaminen ylös. Täytyy oikeasti miettiä mitä syö, sillä se vaikuttaa aika rajusti oloon.

Koska olo on niin kipeä, täytyy panostaa niin väreihin kuin positiiviseen ajatteluun ja Desigualit ovat omiaan siihen hommaan! Tämä paita päätyi matkaani, kun olimme tutkimassa uudistunutta Silja Serenadea ja siellä roikkui niitä alelappuja Desigualin myymälässä…! Mutta tykkään kovasti kuosista sekä vinoon leikatusta helmasta. Olisin kaivannut korkojakin jo jalkaan, mutta tuolla jäätiköllä jäivät haaveeksi.

Vähän minua suoraan sanottuna jännittää, miten selviän kaikista edessä olevista reissuista (kovista liitoskivuista kärsineet tietävät, että autoilu on myös aika kiva laji), edessä olevista 3 vee synttäreistä ja ylipäätään tästä arjen jumppailusta lapsen kanssa. Mutta onneksi liitoskivut ovat vain kipuja, eivätkä vaarallisia ja mies on suurena apuna. 

Mutta lippu korkealla mennään etiäpäin! Pitkälle on päästy ja kaikkea kivaa on tiedossa!

Miten kanssaodottajat voivat tällä hetkellä? Entä iskeekö Desigualin paita kukkineen, sydämineen ja perhosineen sinuun vai onko jo liikaa?


Iloista torstaita joka iikalle! Muistattehan että vielä tämä päivä on aikaa osallistua äänestykseen ja arvontaan!