Kevään uudet Versacet

Huh heijaa uupumusta ja keliä! Kuinka moni pysyy pystyssä ulkona? En ole itse joutunut sitä vielä miettimään sairastamisen vuoksi, mutta mies kiittelee keliä lapsen kanssa ulkoillessaan. Heräsin eilen lauantai-iltana päiväunilta kello 19.30, voimat ovat aivan kateissa ja kaikki jää puolitiehen, ei ollenkaan allekirjoittaneelle sopivaa. Yskäkin koki jonkun huippunsa eilen, vaikka elättelin jo toiveita paremmasta.

Mutta pari viikkoa sitten keli oli upea ja silloin napattiin nämä kuvat. Nyt kyllä oikein kouraisee kun vertaa pihalla vallitsevaan keliin!

Sain Indiedaysin ja Instrumentariumin yhteistyönä valita uudet lasit. Koska meillä ei silmälaseja käytetä, tiesin alun perin, että valintani tulevat olemaan aurinkolasit. Kun ehdin Instruun joulunaikaan Jyväskylässä, rivistä hyppäsivät silmiini violetit Versacet, jotka olivat kevään uutuuksia. Kokeilin niitä, monia muita, vielä niitä, muita ja ei auttanut, ne olivat ne. Väri oli täydellinen! Tosin tällä hetkellä kun naama on valkoinen kuin lakana, huomasin tällaisen sävyn vähän syövän väriä kasvoilta, mutta kesää kohti ovat täydelliset. Sain testata laseja ihan tositoimissa, kun aurinkokin näyttäytyi pari viikkoa sitten. 

Nuo Mamaliciouksen housut ovat liimaantuneet jalkaan, ovat niin kivat, mutta josko tästä tervehdyn vielä ja saan jotain muutakin välillä päälle. 

takki, toppi ja jakku Vila/ housut Mamalicious/ kengät Emma/ aurinkolasit Versace/ korvikset Mariel Design/ huivi Syster P (saatu blogin kautta)

Kyllä itselläni alkaa olla aikamoinen kevään odotus päällä, miten teillä muilla? Tennarit, aurinkolasit ja lenkkeily… Olen jo alkanut odottaa, että pääsen viuhtomaan kovaa vauhtia lenkillä, ilman liitoskipuja ja supistuksia. Kevät tule jo! Mutta hei, huomenna on jo helmikuu ja sen jälkeen tulee maaliskuu…! <3 

Olen jotenkin paljon malttamattomampi kuin esikoisen kohdalla tässä odotuksessa. Ensimmäisen kohdalla sitä mietti, että teen vielä tätä ja tätä ja tätä kun elämä kohta muuttuu, nyt taas ei jaksaisi millään odotella, sillä kakkosta ei odota kirjaa lukien ja kylvyssä loikoillen. ;) Tai no, tämän viikon olen kyllä vain maannut, mutta toivottavasti pääsen taas vauhtiin. Seuraavat kolme viikonloppua olisivat täynnä ohjelmaa, joten sormet ristissä ettei täältä muut perheenjäsenet kaadu taudin mukana!

Joko itse odottelet kevättä ja tutkailet uusia kenkiä ja aurinkolaseja? Vai vieläkö saadaan talvi numero 2?


Ja hei, huomiseen asti on aikaa osallistua ihanien Joe Blascon tuotteiden arvontaan täällä!