Muut kuulumiset eivät olekaan sitten niin hilpeitä. Meillä ollaan pääasiassa aina terveitä, lapsi toki on vähän sairastellut. Hänen nuhansa alkoi loppiaisen aikaan ja vietimme viikon sisällä. Minun kurkkukipu/yskäni alkoi puolestaan 1,5 viikkoa sitten ja koska olen ollut viimeksi kuumeessa vuonna 2001 (!! + denguekuume joka ei lenssuihin liity), en ajatellut tämänkään olevan pientä kurkkukipua pahempaa. Lepäilin viime viikolla ja perjantaina olimme messuilla, jaksoin päivän ihan hyvin.
No, siihen se sitten jäikin, yöt menivät aivan kamalaksi sen jälkeen. Yskin taukoamatta ja yskiminen aiheuttaa vatsaan niin kovan repivän kivun, että kontillani huusin välillä ja yritin olla yskimättä, huonolla menestyksellä. Sunnuntaina päädyin lääkäriin, joka totesi etten näytä kovin kipeältä, se on virusyskä joka menee ohi. Neljä tuntia tuon lääkärireissun jälkeen kuumemittari pamahti 39 asteeseen, siis en ole 15 vuoteen nähnyt tällaisia lukemia muuta kuin denguen takia. Ajatukseni olivat a) apua, miten pärjään esikoisen kanssa tässä kunnossa? b) tekeekö tämä jotain kyytiläiselle, kun olo tuntuu siltä että kiehuu ja c) nyt jäi viikonloppusiivous kesken, voi ei! Sanotaanko että olon pahentuessa koko ajan tuo viimeinen ajatus unohtui aika pian ja kaksi ensimmäistä vahvistuivat. :D
Apujoukot lähtivät maanantaina aamuhämärässä tänne ja auttoivat pari päivää, onneksi niin, sillä minä en kyennyt liikkumaan suunnilleen edes vessaan maanantaina. Yöt ovat aivan mahdottomia, nukkuminen ei onnistu ja nyt viikon kovan yskimisen jälkeen joka ikistä selän ja vatsan lihasta särkee. Kun siihen yhdistetään raskausviikko 32 ja muutenkin pingottunut vatsa, kipu on kyllä mielenkiintoista. Millä tämän krampin saa pois…?
Eilen iski niin epätoivo yskiessä, että palasin lääkäriin, joka oikein hätkähti kuunnellessani keuhkojani ja sain diagnoosin keuhkoputkentulehduksesta. Josko nyt saataisiin kuume alas. Influenssalta ei onneksi vaikuttanut, olen pelännyt että tartutan kaikki lähelläni. Pienen lapsen on niin vaikeaa käsittää miksi äitiä pitää vähän karttaa ja äiti ei ulkoile, pussaa tai vie kerhoon. Hän ihan selvästi on reagoinut tähän ja se tuntuu itsestään todella pahalta, kun loppuraskauden ja synnytyksen myötä olen taas kohta ”poissa pelistä”. :(
En siis ole kuvannut teille blogiarvontoja varten juttuja, enkä moneen päivään edes pystynyt ajattelemaan, että avaisin tietokoneen, tökin parempina hetkinä älypuhelinta ja jätin pari blogikommenttia.
Täytyy todeta näin jälkikäteen, että tyhmästä päästä kärsii koko ruumis. Kun en ole ikinä kipeänä, en osannut suhtautua tarpeeksi vakavasti pieneenkään lenssuun. Mutta nyt kun raskaus vie voimat ja vastustuskyvyn, olisi todellakin pitänyt. Lisäksi olen äärettömän huono pyytämään apua, olisi pitänyt jo viime viikolla sanoa että tarvitsen apua, mutta menin hampaat irvessä ja sain ensimmäisen taudin päälle toisen. Tyhmää.
Mutta sellaiset kuulumiset ja sairaskertomukset, mitä sinne kuuluu? Milloinkohan olisin viimeksi ollut avaamatta blogia näin pitkään, kun puurojuttukin oli ajastettu? Tai kolmen päivän päivitystauko? Tiesitte varmasti, että nyt tauti kaatoi? :D
Onko teidän perheessä sairasteltu? Entä mitä pidätte mahapaidasta, sehän oli ihan ”tavallinen” paita, näetkö tässä mahapaidan vai ihan tavallisen neuleen? Mukavaa keskiviikkoa kaikille, voikaa hyvin!