Mitäköhän sitä sanoisi viikonlopusta? Viikonlopun ajan pyörivät ajastetut postaukset ja itse vietin lauantain Auttoisissa aivan ihastuttavassa bloggaripikkujouluissa, sunnuntain joulukorttikuvauksissa sekä jouluavajaisissa ja lisäksi lattioitamme korjailtiin, eli koko yläkertakin tyhjennettiin viikonloppuna. Se oli kuin pienimuotoinen muutto, kun tavaroita kantoi ja kävi samalla läpi kaikkea turhaa niitä takaisin järjestellessään. Mutta kyllä, useammassa välissä minäkin mietin Ranskan tapahtumia ja itkin peiton alla lauantaiaamuna herätessäni. En koe, että blogini olisi silti se paikka, missä haluaisin näin isoja asioita puida. Silti mietin, onko oikein julkaista asukuvia? Pitäisikö blogi hiljentää viikoksi? Miten te muut koette asian? Koska vauhdikas viikonloppu on myös väsyttänyt ja tällä hetkellä olen väsynyt muutenkin, itku on todella herkässä. Silti haluaisin pitää tämän iloisena paikkana. Onko se väärin ajateltu? Viikonloppu oli todellakin täynnä ristiriitaisia tunteita!



Päätin nyt kuitenkin tuoda koneilla odottavista asukuvista ruudulle ne tuoreimmat. Kuvissa on niin ihana löytö viikonlopun Kädentaidot-messuilta, Millineerin hattu. Yhden naisen hattutehtaalla Hämeenlinnassa valmistuvat hatut ovat ihania ja itse olisin halunnut valita keltaisen tai pinkin hatun, mutta yhdistettynä kaikkeen muuhun pukeutumiseen ajattelin sen olevan liikaa ja turvauduin mustaan. Toisaalta mustan hatun oranssit yksityiskohdat ovat mainio ”jatke” tukan väriin, eikä sekään ihan väritön ole. Hattu on kyllä loistava turvajuttu, jos ei ole aikaa aamulla hiuksille (tai on yhtä hyvä niitä laittamaan kuin minä). Lätsä päähän ja menoksi!


Paita jäi ihmeesti tököttämään, mutta tykkäsin muuten tästä kuvasta niin, että menkööt!

takki Desigual/ huivi Syster P (saatu blogin kautta)/ farkut Mamalicious/paita Guess (second hand)/ hattu Millineeri/ korvikset ja kengät ?
Ja tuo seinä, monettako kertaa blogissani nähdään kuvia sen edessä? Mutta kun se on vain niin mielettömän hieno mielestäni!
Tykkäätkö sinä käyttää hattuja? Miten oma viikonloppusi sujui? Mukavaa uutta viikkoa kaikesta huolimatta!
P.S. Kahvi- ja teearvonta on auki vielä muutaman päivän, käy osallistumassa täällä!