
Kuten kerroin, viikonloppuna tapasin lähes 20 bloginaista, joista tasan yhden tunsin etukäteen. Koska suurin osa blogeistakin oli minulle uusia, siinä olikin aikamoinen läjä blogien ja kirjoittajien nimiä yhdisteltäväksi parissa päivässä! Aivan mahtavia naisia olivat kaikki ja muutaman kanssa ehdimme juttelemaan pidempään. Yllätyin, miten äkkiä olimme aika kipeissä ja henkilökohtaisissakin aiheissa, nyt näiden naisten blogeja onkin hauska lukea, kun tutustuu ihmiseen sen takana. Liian harvoin tulee juteltua naisporukalla ilman, että pieniä ihmisiä huutaa omia juttujaan päälle. Tämä viikonloppu teki hyvää.
Yksi lauantaipäivään kuuluneista aktiviteeteista oli käynti Rajaportin saunalla ja mitä näinkään sitä vastapäätä. Ovet satumaailmaan!


Vaikka olen Rajaportilla vieraillut aiemminkin, en ole näihin oviin kiinnittänyt ennen huomiota. Halusin palata Pispalaan mahdollisimman pian hyödyntämään tuon ihanan taustan, sillä suurin osa viikonlopun porukasta oli sisustusbloggaajia ja rohkeuteni ei riittänyt pyytää heistä ketään kuvaajaksi. Palasimme pelipaikoille sunnuntai-iltana miehen kanssa.

Itselleni tuli näistä ovista mieleen lapsuuden sadut, jos lukon saisi auki, ovien takaa paljastuisi vaikka mitä. Mielikuvitukseni laukkasi, kun kuvittelin minkälaisia prinsessaleikkejä tuolla pihalla voisi leikkiä. Kuvissa olevan mekon ostin puolestaan esikoista odottaessani, se ei ole minkään sortin mammamekko, mutta sen verran väljä, että meni 30+ viikoillakin vielä päälle. Kertaakaan en ole sitä laittanut tässä välissä päälle. Mmm, tietänette tunteen ”odotusvaatteiden” suhteen? Niitä ei jostain syystä enää kaapista valitse, kun taas omat vaatteet mahtuvat.

Minä fiilistelen edelleen viikonloppua ja upeaa määrää uusia tuttuja, kiitos teille kaikille jos käytte täällä lueskelemassa! <3
Mitä fiiliksiä itsellesi tulee näistä ovista, voitko kuvitella kuinka nämä vievät Liisan ihmemaahan?
Mitä omaan viikonloppuusi kuului? Onko uusien kasvojen kanssa juttelu itsellesi helppoa?