Ja sitten se haaste (pahoitteluni nyt jo valtavan pitkästä postauksesta, reissaaminen on todellakin yksi lempiaiheitani höpöttää!). Olinkin todella iloinen, kun sain vain matka-aiheisia kysymyksiä, kivaa vaihtelua!
LIEBSTER AWARD
Säännöt:
- Kiitä sinut nimennyttä bloggaajaa ja laita linkki hänen blogiinsa.
- Vastaa sinut nimenneen bloggaajan 11 kysymykseen.
- Nimeä ja linkkaa 11 Liebster Awardin ansaitsevaa blogia, joilla on alle 200 seuraajaa.
- Keksi 11 uutta kysymystä nimitetyille.
Tässä siis Gian kysymykset!
1. Mihin matkakohteeseen palaisit aina uudelleen ja uudelleen?
Barcelona on yksi suosikkikaupungeista, jossa on tullut käytyä useammin, mutta jos saisin vapaasti valita, niin Tansanian safari oli upeimpia ikinä. Sinne kaipaisin uudelleen.



2. Mikä on ikävin matka jonka olet koskaan tehnyt ja miksi?
Hmm, todella vaikeaa sanoa, matkat harvoin ovat ikäviä! Venetsiasta en oikein välittänyt ja päätimmekin vuokrata kahden päivän jälkeen auton ja suunnata Garda-järvelle. Muttei se silti ollut ikävä reissu, vaan hauskaa oli. Ambulanssikyyti Koh Lantalta Phuketiin kesti useamman tunnin, joten ehkä tuo on painunut mieleen ”ikävänä reissuna”, tosin asuimme silloin Thaimaassa eli lasketaanko sitä? :)

3. Mistä asioista turhaudut matkalla?
Siitä kun haluaisi löytää jonkun kohteen eikä löydä. Sekä kielimuurista. Joskus turhauttaa myös kun asiat eivät suju, mutta Aasiassa asuminen opetti sen, että sellaisesta on aivan turhaa hermostua. Kerran olimme lentämässä Italiasta Pariisiin – lento olikin peruttu Ranskan lennonjohdon lakon takia. Kaahasimme ranskalaisen miehen kanssa taksilla 160 km/tunnissa kohti juna-asemaa, jotta olisimme ehtineet viimeiseen yöjunaan Italiasta Ranskaan. Ehdimme nähdä junan takavalot. Menimme lopulta yöksi hotelliin ja aamulla hyppäsimme junaan, vain todetaksemme että Italiassa oli junalakko, suurin osa vuoroista ei kulkenut ja myöhästyimme Ranskan junasta päätyen viettämään Milanoon puoli päivää. Mutta tästäkin tuli hauska jälkikäteen muisteltava seikkailu ja pääsimme lopulta Pariisiin!


4. Millaisista paikoista haet tietoa ennen kuin lähdet matkalle?
Voi, riippuu niin matkan luonteesta. Monesti lähdemme aika ”soitellen sotaan”.
5. Paras ja kamalin yömajasi?
Parhaasta tulee äkkiseltään mieleen hieno hotelli – viiden tähden hotellissa olemme olleet mm. Singaporessa, mutta ei se sytytä sillä tavalla kuin ”telttamajoitus” Tansaniassa, Serengetin alueella. Teltta oli siis kiinteä teltta, jossa oli vessa ja suihku, mutta seinät olivat telttaa ja yöllä jännitin, mikä eläin siellä nyt tömistää ja rapistaa, liikkuminen ulkona oli kiellettyä. Illalla istuimme teltan edessä valkoviinilasi kädessä ja seeproja juoksi ohitse. Unohtumatonta kerta kaikkiaan. Thaimaan kansallispuistossa Khao Sokissa nukuimme kelluvassa kylässä suoraan veden päällä, vessa oli huussi ylhäällä rinteessä. Nämä ovat varmasti parhaita kokemuksia!



Kamalin onkin vaikea. Aika kultaa muistot. Kun olin yksin töissä Tansaniassa, majoituin taloon, jossa oli hiiriä lattialla ja pöydillä, suihkusta tuli pieni jääkylmä noro ja vessa ei toiminut. Aikani sinnittelin kunnes vaihdoin majoitusta (aikani, muistaakseni 3 päivää), hiiret olivat liikaa. Mietin vain yöllä purevatko ne minua. :D
Toinen hirveä oli dormi Roomassa, siis samassa huoneessa oli 12 henkeä. Matkustimme opiskelijabudjetilla ja tuo majoitus ei käytännössä maksanut mitään, mutta siellä asui jotenkin vakituisesti mies, joka kuorsasi järkyttävän kovaa päivät ja yöt. Kahden valvotun yön jälkeen olimme niin poikki, että katsoimme netistä ”last minute booking”-hotellin ja kävelimme sinne 10 minuuttia. Respan mies oli hyvin hämmentynyt mistä tulimme, kun varaus oli tehty hetkeä aiemmin. :D
6. Tykkäätkö enemmän seikkailla ja samoilla vai haetko aurinkoa ja rantoja?
Ennen olisin vastannut ehdottomasti seikkailla. Meinasimme viikossa kyllästyä totaalisesti Mauritiukselle, missä ei ollut puuhaa ja keli ei ollut parhain, eli rantaelämästäkään ei voinut nauttia. Thaimaan vuosien myötä aloin kuitenkin rakastaa rantaelämää, sukeltamista, merellä oloa ja hiekkaa varpaissa. Parhaat kohteet ovatkin niitä, missä nämä asiat voi yhdistää (kuten Splitissä tai Barcelonassa).

7. Nimeä kolme parasta ruokaa mitä olet matkoillasi maistanut?
Tämä on ihan mahdoton, kerta kaikkiaan! Muistan, että saimme Tansaniassa ihania ruokia aina. Samosat olivat lemppareitani. Kreikassa söin kerran aivan jumalaisen hyvän pastan (erikoinen juttu, pasta Kreikassa), Thaimaassa niin moni pad thai gai minkä söin jätti lähtemättömän makumuiston, Roomassa syömämme tryffelit olivat mielettömiä, Splitissä sain järjettömän hyvää pizzaa ja Splitissä kroatialaisen isäntäperheen meille kokkaama illallinen oli mieletön! Myös chilistä morning glorya kaipaan Thaimaasta kovasti.


8. Mitä et tekisi koskaan uudelleen matkalla?
Hmm. No täytyy sanoa, että pari hieman uhkarohkeaa mopoilua tai kyydin pummausta on tullut tehtyä, mitä en enää tekisi. En myöskään ottaisi tuollaista kuvaa Louvren edessä, sillä kameran itselaukaisin on ottanut sen, siis seisomme Pariisissa noin kaukana kamerasta! Ihme ettei kukaan napannut, enää en jättäisi kameraani!
9. Kaksi huiminta juttua mitä olet koskaan tehnyt?
Kyllä minä pidän sukeltamisen opettelua aivan huimana ja sen myötä kaikkea, mitä pinnan alla olen nähnyt. Mieleen on painunut myös Sling Shot Kyproksella. Tiedättekö, sellainen metalliympyrä, jossa istutaan ja se ammutaan köysien varassa taivaalle 90 metrin korkeuteen, missä se pyörii ympäri. Aika ajoin olen törmännyt videoihin, missä ihmiset pyörtyvät tuossa laitteessa. Oli muuten ihan huikea kokemus, menisiköhän enää?


10. Kenen kanssa lähtisit / et lähtisi matkaan?
Olemme miehen kanssa reissanneet niin paljon ja kehittäneet tietyt tavat ja rutiinit reissata, että huomaan kaipaavani aina häntä reissuun. Joten tähän on helpompi vastata ketä ilman en reissaisi. ;) Perhe on paras!



11. Mikä on elämäsi suurin unelma?
Ylipäätään vai reissaamisen suhteen? Haluaisin elää onnellisena ja terveenä perheeni kanssa ja olla joskus vielä pidempään reissussa tai asua ulkomailla. Maa – sitä en ole vielä osannut päättää! :D
Huih, olipa urakka, lähinnä noiden kuvien etsimisessä. Tähän meni niin pitkä aika, että olen nyt nuiva ja skippaan sen haastamisen. Tein juuri toisenkin haasteen, joka lähtee sitten myös eteenpäin. Kiitos Gia, reissuja on aina ihanaa muistella!
Mihin on kohdistunut oma mieleenpainuvin reissusi?