Täyskympin juhlintaa pitseissä

10. hääpäivä valkeni ihanan aurinkoisena ennen aamuseiskaa. Rakas uhmaikäisemme järjesti 20 minuutin aamuraivarit ja siinä hänen karjuessa ”EN HALUU PUULOO! EN HALUU HALATA! EI EI EI EI!” halasimme ja mies antoi minulle 10 ruusua ja tämän kuvissa näkyvän sydänkorun. Hih, todellista arkirealismia. Selkeästi aamuäreys periytyy meidän suvun naisilla. ;)

Illaksi saimme palkattua lastenhoitajan pariksi tunniksi ja suuntasimme August von Trappen terassille syömään. Tuo suojaisa terassi ja hellekeli olivat kyllä upea yhdistelmä ja tuli fiilis, kuin olisi jossain aivan muualla kuin Suomessa! Kävimme viimeksi helmikuussa paikassa syömässä, enkä silloin ollut niin innostunut, mutta nyt ruuat osuivat paremmin kohdilleen yhdistettynä tuohon ihanaan terassiin. Palvelu oli superystävällistä ja nopeaa ja kun listalta ei löytynyt alkoholitonta drinkkiä sain sen heti pyytäessäni. Se oli niin hyvää, että olisin voinut lipittää niitä kymmenen putkeen siinä helteessä!

Kaiken kaikkiaan onnistunut päivällinen ja hetken rauha. ;) Kuvat olisi pitänyt ottaa ennen kuin mahat olivat ihan turpeina ruoasta ja tukka painautunut hikoilun voimasta päätä myöten, mutta ainakin ne otettiin päivään sopivasti rakkauslukkojen vieressä!

toppi Spirit Store/ hame Sokos/ kengät Pargasta Kreikasta/ arskat Rayban/ koru hääpäivälahja

 

Asuun valikoitui turkoosia, joka on ihan lempparini sitten kun iho on vähän päivettynyt. Noista Pargasta ostamistani kengistä tykkään hirmuisesti, mutta hävyttömän vähän niitä on tullut käytettyä, sillä en ikinä keksi mihin ne yhdistäisin! Tämän hetken muodin mukaanhan on sallittua laittaa ylä- ja alaosa samaa matskua, joten tuplapitsillä herkisteltiin meidän täyskymppiä!

 

Ja hei, uhmis antoi meille kuitenkin hääpäivälahjan, heräilyittä nukutun yön. Kun 2,5 vuotta on herätty yöt, on se jotenkin totaalihämmentävää nukkua yönsä putkeen! 

 

Iskeekö tuplapitsi ja turkoosi? Oikein aurinkoista viikonloppua kaikille, nautitaan kun vielä kelejä piisaa!