Niin, tänään on vierähtänyt tasan 10 vuotta siitä, kun parikymppiset nuoret sanoivat kirkossa tahdon ja lähtivät kohti yhteistä elämää. Kerrostaloasuntomme ovesta poistui toinen nimi ja jatkoimme elämää saman sukunimen alla. Olimme huolettomia opiskelijoita, asuimme Tampereen keskustassa ja kävimme haalaribileissä, töissä ja reissasimme. Häät pidettiin Jyväskylässä ja tuo päivä oli kerta kaikkiaan täydellinen. Ystäviä, naurua ja itkua, aurinkoa ja mainio bändi, joka sai kannat kattoon. Erityisen tyytyväinen olen siitä, että otimme kuvat eri päivänä kuin häät olivat. 3,5 tunnin ajan kiersimme Jyväskylää ja otimme läjän kivoja ulkokuvia. Ihan paras päätös, kiireessä ja jännityksessä otetut studiopönötykset olivat ehdottomasti se, mitä en halunnut. Virallisesti emme siis ole hääkuvissamme naimisissa. ;)
Mitä on mahtunut tähän 10 aviovuoteen? Äkkiseltään isot jutut listattuna mieleen tulee 3 keittiöremppaa, yksi totaaliremppa, upeat reissut eri mantereille Australiasta Afrikkaan, Aasiaan ja Yhdysvaltoihin, vaihto-opiskelu Englannissa, asuminen Thaimaassa, sukeltaminen ja moottoripyöräily yhdessä (rakas mieheni on opettanut minulle molemmat taidot), molempien valmistuminen yliopistoista, denguekuume ja sukeltajantauti, molempien kohdalla mies päivysti yötä päivää sairaalassa vierelläni, tuleminen koiravanhemmiksi, tuleminen maailman ihanimman tyttären vanhemmiksi, talo-ongelmat ja istuminen oikeudenkäynnissä. Huolettomista parikymppisistä opiskelijoista on tullut kolmekymppisiä vanhempia, jotka valvovat öitään talomurheiden tai lapsen herätysten takia.
Tiedättekö mitä? Olen pohjattoman onnellinen siitä, että olen saanut kokea nämä kaikki yhdessä saman ihmisen kanssa. Ettei minun tarvitse kertoa muistojani Afrikan reissuilta, ensimmäisestä sukelluksesta mantarauskun kanssa tai hepuleista Bangkokin bussissa jollekin, vaan joku on ollut kanssani jokaisen hetken. Nähnyt kun hepulinainen opettelee sukeltamaan, pitänyt kädestä synnytyssalissa tai vastannut puhelimeen Suomessa, kun soitin Tansaniasta itkien ”asunnossani on hiiriä, auta!”. Silloinkin hän rauhallisesti ja kärsivällisesti tsemppasi minua ja pahoitteli, ettei nyt pääse Tampereelta Tansaniaan auttamaan hiiriongelmassa (hitsi minua hysteerikkoa). Jokaisessa muistossani hän on on rinnallani, meistä aina vahvempana osapuolena, tsempaten minua voittamaan pelkojani, ottamassa syliin tai kädestä kiinni kun itken taas jotain murhettani. Hän on noussut yöllä hyssyttämään lasta, antanut minun aamulla nukkua ja noussut taaperon kanssa ylös. Kuinka monesti olen herännyt puuron tuoksuun ja todennut, että hän on taas antanut minun levätä? Arjen pienet teot, ne ovat kuitenkin niitä tärkeimpiä. Meillä on niin monta pientä yhteistä juttua, jotka ovat vain meidän ja joita en voi muiden kanssa jakaa.
Olemme kasvaneet yhdessä aikuisiksi. Vaikka valitsin tähän postaukseen vain matkakuvia, tärkeintähän on, että jaksamme arkea yhdessä. Olemme kaksi menevää ja räiskähtelevää persoonaa, jotka saattavat kiihtyä sekunnissa nollasta sataan. Räjähdelty on. Sovittu on. Välillä on tuntunut, että ote toisen kädestä irtoaa, mutta aina se on löydetty uudelleen ja tartuttu toisen käteen vahvemmin kiinni. Olen ylpeä saadessani olla sellaisen miehen vaimo, jolla on sydän ja elämänarvot kohdillaan. Tällainen huithapeli kuin minä tarvitsee rinnalleen järjen äänen, jonka tiedän tekevän mitä tahansa vaimonsa ja tyttärensä eteen. Hän laittaa meidät aina kaiken, myös itsensä edelle.
10 vuotta sitten, noin kello 14.15 iltapäivällä sanoimme papin edessä, että tahdomme rakastaa. Sitä tahtoa on tarvittu erityisesti nyt, kun oikeudenkäynti ja yövalvominen on meitä repinyt. Mutta me tahdomme ja lähdemme rinta rinnan valloittamaan uutta kymppiä ja ottamaan uusia haasteita vastaan. Niin kauan kun saan pitää hänet vierelläni ja meillä on perheemme, ei minulta puutu mitään.
When the heat of the rolling world can be turned away
An enchanted moment, and it sees me through
It’s enough for this restless warrior just to be with you
It is where we are
It’s enough for this wide-eyed wanderer
That we got this far
And can you feel the love tonight
How it’s laid to rest
It’s enough to make kings and vagabonds
Believe the very best