Niin, oikealta nimeltään tuo paikka taitaa kuitenkin olla Aulangon näkötorni, mutta kuten aiemmin mainitsin, näkee meidän 2vee prinsessoja ja heidän kotejaan ihan joka puolella. Kun pysähdyimme iltapäiväksi Hämeenlinnaan matkalla Helsingistä Tampereelle päätimme katsastaa myös Aulangon maisemia. Tornin nähdessään pieni lähti kapuamaan korkeuksiin hokien, että Ruusunen asuu täällä ylhäällä. Elämämme on välillä aika vaaleanpunaista. ;)


Minä olin valinnut pitkät, mutta ohuet housut aamulla jalkaani, sillä Helsingissä tihuutti vettä aamuvarhaisella. Päivästä muodostui lopulta ihan hellepäivä, mutta tämä vilukissa veti jakkua niskaan varjoisilla alueilla.


toppi & jakku Vila/ housut Zara/ kengät DKNY/ arskat KappAhl/ korvikset Pieces
Onneksi tuli kiivettyä tuonne ylös, upeat maisemathan sieltä oli! Kun matkaa jatkoi alaspäin, löysi puolestaan upean karhupatsaan, jonka syliin piti niin äidin kuin pienen kiivetä.


Hämmästyttäviä matkoja ja hurjia määriä portaita tämän ikäinen jaksaa painaa, minullakin tuntui jo pohkeissa tuo ylös alas meno! Eipä ole päivää, etten hämmästyisi jotain hänen taitoaan.
Oletko itse kiivennyt Aulangon näkötorniin? Entä innostaako värikkäät housut? Aurinkoista sunnuntaita!
P.S. Pahoittelut näistä lyhyistä postauksista, koneen edessä istuskelu ei ”suju” erinäisistä syistä tällä hetkellä, mutta vielä minä panostan! :)