Kuvankaunis Fiskars Village

Aloitimme viime viikon ajelemalla aamuvarhain kohti Fiskarsin ruukkia. Mitä pidemmälle pääsimme, sitä tyhjemmiksi tiet kävivät. Missään ei ollut ketään, aurinko paistoi, ykskaks eteemme hyppeli peuroja (onneksi mies ehti havaita ne ajoissa) ja perillä tuntui, kuin olisi tullut johonkin aivan muualle kuin Suomeen. Kyllä kesäinen Suomi on kaunis ja hämmästyttää sillä, kuinka paljon kivoja paikkoja sieltä löytyykään!

Heti parkkipaikan vieressä oli iso leikkipuisto ja aluksi näytti siltä, että emme pääse sitä pidemmälle. Houkuttelimme pikkulikan matkaamme ja suuntasimme tutkimaan aluetta. Ihania kauppoja, joista lähti mukaani Earth Collection-koruja ja pieni puolestaan löysi kissakaverin. Jatkoimme matkaa eteenpäin ja päädyimme brunssille ravintola Kuparipajaan. Istuimme sillalla veden pauhatessa allamme ja söimme brunssia, jonka sanoisin olevan kyllä aika ylihinnoiteltu tarjontaansa nähden (24 euroa), mutta kun olet pienellä alueella, niin ehkä muuta ei voi odottaa. Paikkana silti upea.

 

 

Seuraavaksi poikkesimme tutkimassa lasinpuhallusta ja sen jälkeen teimme u-käännöksen ja kävelimme alueen toiseen päähän pienen nukkuessa. Museoon emme menneet, koska olisimme joutuneet käymään siellä vuorotellen, mutta auringonpaisteessa alueella käveleskely oli ihanaa. Kun pieni (ja nurmikolla kuorsannut äiti) heräsivät, suuntasimme iltapäiväkahveelle Petri’s Chocolateen. IIISO plussa teenjuojalta kun saa pannullisen teetä pussiteen sijaan ja tämän paikan lakusuklaa, se oli mielestäni jotain taivaallista! Mies tosin liputti enemmän verigreippisuklaan puolesta.

 

 

 

Jatkoimme Helsinkiin yöksi ja teimme koukkauksen Raaseporin linnan kautta. Sinne pieni kiipesi tohinoissaan katsomaan, asuvatko Elsa ja Anna tosiaan täällä! Tiedättekö, en olisi ikinä uskonut, että 2-vuotias puhuu taukoamatta Disneyn prinsessoista, apua! Kyllähän sieltä jopa löytyi Elsan huone!

Perinteinen ”äiti mitä sä teet?”

Me tykkäsimme Fiskars Villagesta valtavasti. Siellä sai vietettyä ihanan ja onnellisen kesäpäivän lapsen kanssa ja monta kertaa tuli olo, kuin olisi ollut jossain muualla kuin Suomessa.

Täällä olikin paljon paikassa vierailleita, onko Raaseporin linna tuttu? Vinkatkaahan ihania kesäpaikkoja lisää ensi kesää ajatellen!

Iloista torstaita kaikille!