Inspiraation siihen sain tuulannelin blogista, jossa se on esiintynyt monissa asukuvissa. Liivi on kaunis ja monikäyttöinen ja menin sitten kurkkaamaan Mangon nettikauppaa kesäkuussa – se oli vielä alessakin! Pakkohan se oli tilata ja mielessäni näin jo minkä kaikkien vaatteiden kaveriksi tämä liivi sopiikaan. Kunhan kelit sallivat sen käytön. Tosin huomasin, että vaaleasta väristä huolimatta liivi on hieman raskas, eli ei toiminut ollenkaan niin hyvin valkoisten farkkujen parina kuin tämän kevyen hameen parina. Farkkuyhdistelmä oli nähtävissä Jyväskylän postauksessa.
Tuo päivä kun liiviä käytin alkoi lämpöisenä ja siitä oli luvattu kesän kuuminta päivää tähän mennessä. Me seisoimme miehen kanssa kaupungilla kädessämme käräjäoikeuden päätös ja mietimme miten uskallamme sen lukea. Pala oli kurkussa. Sen sijaan, että olisimme alkaneet sitä lukea, ehdotin että ”otetaan asukuvat”. Todellista ongelmansiirtoa. Kuvat napsaistiin, ilme taisi olla hieman väkinäinen. Sen jälkeen aloimme lukea päätöstä. Koko maailma pysähtyi, se, että oli helle tai kesä, menetti merkityksensä kun tankkasimme nivaskassa olevia sanoja.
Päivästä pari viikkoa sitten tuli todellakin kuumin tähän mennessä ja se muuttui lopulta kivaksi, kun veljeni avovaimoineen saapui yökylään ja grillailemaan. Kyllä se helle, ihana seura ja auringonpaiste vain kääntää mielen iloiseksi, ei siitä pääse mihinkään!
Toivon bleiserille paljon käyttöpäiviä, sillä tykkäsin siitä hirmuisesti. Kiitän siis tuulannelia tästä inspiraatiosta!
Oletko itse innostunut tällaisista liivibleisereistä? Iloista torstaita kamuset!