Uusi Fazer Cafe Tempo

Jos joisin kahvia, olisin niin ansainnut tuon lisänimen lattemamma, sen verran olen jälkikasvun kanssa kolunnut kahviloita. Innostunkin heti bongatessani uuden kahvilan ja kurkin koko toukokuun Hämeenkadulla Fazer Cafen ”avataan kohta”-kylttejä. Nyt se on ollut pari viikkoa auki ja me olemme käyneet siellä kolmesti. Oho.

Fazer Cafe edustaa minulle jollain tapaa pysyvyyttä ja juuria, sillä se on kahvila jossa jo vanhempani ja isovanhempani kävivät 40 vuotta sitten. Syntyperäisenä helsinkiläisenä muistan lapsuudesta niin Fazerin kahvilan kuin Fazerin parhaat-pussin, joka mummolla usein oli pöydällään. Tampereella Fazer Cafe on ollut Stockmannin yläkerrassa, mutta sinne tulee harvoin mentyä. Valitettavasti se jää jollain tapaa piiloon, vaikka olen tykännyt todella paljon heidän salaateistaan.

Kun sitten huomasin, että entisen Espritin paikalle Tempon taloon nousee kyseinen kahvila, odottelin malttamattomana. Sijainti on ihan kymppi, bussit tuovat viereen, Pikku Kakkosesta on kivenheitto ja maisemat koskelle ovat hulppeat. Tuo tila pääsee nyt niin paljon paremmin oikeuksiinsa kuin vaatekauppana toimiessaan! Kristallilasit ja kauniit marmoripöydät tuovat arvokkuutta kahvilan pelkistettyyn ja tyylikkääseen sisustukseen.

Kahvila tarjoaa salaatteja, keittoa, aamupalaa, suolaisia ja makeita herkkuja sekä sunnuntaisin brunssia. Kommentteja brunssista voi lukea ystäväni Maijan blogista, hän on sen ehtinyt testaamaan. Minä olen testannut parit salaatit sekä täytetyn ruisleivän, teemukien määrästä puhumattakaan. On ihanaa, että irtotee on nätisti esillä ja henkilökunnalta saa siihenkin aina suosituksen! Myös esimerkiksi kupliva konvehdin kera töiden jälkeen onnistuu, joten kahvila palvelee monenlaisia asiakkaita.

Herkkuja on monenlaisia, itse olen vielä tyytynyt teekupposen mukana tulevaan suklaaseen. Paikalla voi tehdä myös tuliaisostoksia ja ostaa leipää mukaan. Yksi Fazerin parhaista jutuista onkin leipä, juusto-oliivileipää voisi syödä kilokaupalla. Tai voisi ja voisi, sitä ei jaksa juuri edes maistaa, kun salaatit ovat niin täyttäviä ja runsaita.

Kolmen kerran jälkeen annan henkilökunnalle 10+ arvosanaksi palvelusta. Kun olen ollut rattaiden kanssa liikkeellä, ruuat on kannettu pöytään, eikä ole hetkeäkään tullut olo, että lapsen kanssa tulijaa katsottaisiin nenänvartta pitkin. Tervehdykset ovat olleet tullessa ja lähtiessä ystävällisiä ja kuten mainitsin, teesuosituksiakin olen saanut. Fazerin Studio 54 tee on muuten ihan mielettömän hyvää, kokeile!

Tämä wannabe-lattemamma siis tulee jatkossakin teelle jälkikasvunsa kanssa, nyt kun löysin hukassa olleen tee/kahvipassinikin. Kesällä auringon paistaessa teen voi nautiskella pienellä terassilla tai sadesäällä voi viihtyä paikalla pidempäänkin läppärin kanssa, sillä hauska nykyajan yksityiskohta ovat penkkien selkänojiin laitetut pistorasiat! Bloggaaja kiittää, monta minunkin postausta on kahvilassa syntynyt!

 

Fazer Cafe Tampere

Hämeenkatu 15

Maanantai – perjantai 07:30 – 21:00

Lauantai 09:00 – 22:00            

Sunnuntai 11:00 – 19:00

 

Mikä on oma Fazer-muistosi, löytyykö sellaista? Joko tämä uutuus on testattu?