Muotitoimittajan mietteitä

10.6.2015
Näinkin voi sitten käydä. Viime perjantaina Helsingissä otetuista kuvista katosi, siis todellakin katosi 40 kappaletta. Pikakuvakkeet jäivät koneelle, mutta kuvat eivät enää ole olemassa. Totta kai joukossa oli ne parhaat. Ei auta, muokkailin sitten näistä muista siedettäviä. Olen monesti miettinyt kuinka pelottava kuvaajan pesti on. Mitä jos olet kuvaamassa häitä tai muita ainutkertaisia tapahtumia ja kuvat häviävät? Selittele siinä sitten. Minulta hävisi lähes kaikki pallotuolikuvat, joten tuo alin on kaverin kännykästä ja siksi vähän rakeinen. Muista kuvista kiitos Misorellalle.

Nämä kuvat otettiin Sanoma Median Ruoholahden kampuksen tiloissa päivänä, joka oli oma viimeinen opiskelupäiväni. Haaveillen katselin tuota tilaa, missä valmistuvat niin Me Naiset kuin Gloria, kunpa työpaikkani olisi jonain päivänä vastaava!

 

Olen huomannut, että Helsinki Design School tuo googlettelijoita tänne, joten pari sanaa vuoden kestäneestä koulutuksesta. Kuten sanoin, valmistuminen meni vähän ohi, ehkä siksi, ettei koulu ollut niin intensiivinen, vaan kävin siellä kerran kuussa. Toisaalta, kun kaveri kerran sanoi ylioppilaaksi pääsyn olleen paras päivä ikinä, meinasin pudota tuolilta. En kokenut silloinkaan mitään riemun tunnetta, vaikka juhlat toki pidettiin. Ehkä tässä vaikutti se, että ylioppilasjuhlani olivat joulukuussa ja olin jo syyskuusta asti asunut Tampereella, ollut töissä sekä opiskellut avoimessa ja elämä rullasi jo eteenpäin. Sama maisterijuhlissa; palautin gradun lokakuussa, työskentelin talven Thaimaassa, näin ja koin valtavasti ja kun pidin juhlat Suomessa seuraavana kesänä, en taas kokenut mitään suurta onnistumisen tunnetta, vaikka toki gradun kasaan saaminen oli iso helpotus. Olen aina juhlinut enemmin synttäreitäni kuin opiskelujani, mikäköhän siinäkin on?

 

Vaikka olin Helsingissä vain kerran kuussa, vaati opiskelutehtävien kasaan saaminen uhrauksia perheajalta. Tilaisuuteni kirjoittaa oli lähinnä viikonloppuisin, joka tarkoitti sitä, että mies ja tytär tekivät kyläilyreissuja, HopLop-reissuja sekä uimahallireissuja minun ollessa kahden tietokoneen kanssa. Välillä se harmitti. Toisaalta oli ihanaa tehdä jotain omaa ja Helsingissä vietetyistä päivistä nautin aina suuresti.

 

Tutkinnon nimi oli Fashion writing & styling ja yllätyin, kuinka paljon se sisälsi monelaista analyysia. Olisin toivonut enemmän artikkelien kirjoittamista, mikä on ehdottomasti se omin juttu ja intohimo, jota toivoisin palavasti tekeväni joskus työkseni. Opettajat olivat huippuja, joiden oppiin ei ihan joka päivä pääse. Listalla olivat mm. Susanna Björklund, Sami Sykkö, Paola Suhonen, Mia Dillemuth ja pääsimme huippukuvaaja Marica Rosengårdin kanssa ottamaan omia muotikuvia. Näin ja koin paikkoja ja asioita, jotka olisivat varmasti muuten jääneet näkemättä.

 

Välillä tuntui, että olen antiikkinen, sillä moni opettaja puhui 1990-luvun asioista sanoen ”ettehän te olleet syntyneetkään” ja painotti, ettei asiateksteissä saa olla hymiöitä. Ihmiselle, joka on kirjoittanut kaikki kouluaineensa lyijykynällä aikaa ennen tietokoneita tämä tuntui ihan hölmöltä. Ei meitä montaa kolmenkympin paremmalla puolella olevaa porukasta löytynytkään, mutta niistä parista tulikin sitten minulle uusia ystäviä, joihin varmasti olen yhteyksissä tämän jälkeenkin.

mekko Object/ neuletakki Vero Moda/ kengät Guess/ korut Store of Hope

Olisin toivonut tutkinnolta vielä enemmän kirjoittamista ja erityisesti sen oman kirjoittamisen ruotimista. Toisaalta, sain palautteeksi kerran sanat ”kirjoitat lähes virheettömästi, mistä olen erittäin iloinen”, mikä sai sydämeni sykähtelemään. Noottia sain toistosta, mistä muistaakseni äidinkielenopettajat ovat minulle aina sanoneet.

Talven aikana minulle kirkastui, kuinka paljon todellakin rakastan kirjoittamista. Odotin jo ala-asteella äidinkielentunteja, se oli ainoa aine mistä kymppejä irtosi lukiossa ja melkein itkin ilosta, kun sain tähän tutkintoon taas kirjoittaa. Sanoisin, että stailaus ja analysointi sekä artikkelin kirjoittaminen jakautuivat aika lailla puoliksi, eli sinä, joka mietit onko tämä sinun tutkintosi; se antaa paljon myös ihmiselle, joka ei tykkää kirjoittaa.

Tuli ihan hirveän haikea olo, kun tätä kävi läpi. Inhosin niitä 4.45 herätyksiä, mutta imin noista Helsinki-päivistä todella paljon uutta, näin ja koin hirmuisesti. Se oli täydellinen vastapaino kotiäitiydelle ja yhdessä nämä kaksi mahtava kombo. Kiitän miestäni, joka mahdollisti koulutuksen monella tapaa ja suuntaan katseeni tulevaisuuteen. Siitä kiva tutkinto tämä oli, että sen voi kohtuullisen kivutta suorittaa töiden tai toisen koulun ohella, joten sekaan vain, jos vielä harkitset hakemista!

Viimeisen Helsinki-päivän vietin mahdollisimman mukavassa asussa, jossa jaksoi mm. kävellä Ruoholahteen. Maksimekko tuo hitusen kesää asuun, eikä siinä tarvitse palella.

Mitä sinä itse pidät juhlan arvoisena?

Ja hei, pari juttua! Pirkanmaalaiset hohoi! Otin pöydän nro 27 Radiokirpparilta pe 12.6. lähtien, eli käykää nappaamassa sieltä Muotikirpparilta jääneitä vaatteita, pikkuneidin vaatetta ja mitä kaikkea keksinkään sinne viedä!

Juttu nro 2: toukokuun asua voi äänestää vielä pari päivää ja yhdelle äänestäjälle lähtee Biozellin tuotepaketti!