Puin molempina oikeuspäivinä päälleni niin sanotun onnenhameeni. Ostin sen alesta kuusi vuotta sitten ja maksoin hameesta muistaakseni hurjat 9 euroa. Se on ollut päälläni kahdessa työhaastattelussa ja molemmilla kerroilla kävi onni, sain työn. Joten uskoin hameen voimaan ja puin sen nytkin päälleni.
Mieheni räpsäisi kuvat iltakymmeneltä, kun muualla oli jo pimeää, mutta kohdalleni osui kirkas laskevan auringon kajo. Olimme mielettömän väsyneitä, mutta halusin ikuistaa onnenhameeni kameraan. Toivomme, että se oli onnenhame tälläkin kertaa. Kamera jäi väärille asetuksille aluksi ja kuvat vähän pimeiksi, mutta minusta tämä vahinko kuvasti täysillä sitä tunnelmaa, mikä sisälläni vallitsi. Väsynyt, ehkä toiveikas, surullinen, hakattu, herkkä. Rikkonainen. Tämä iltavalo antoi toivon pilkkeen ja sopi täydellisesti tunnelmaan. Onnistuin hymyilemään, ehkä se oli tuon auringon ansiota.
Nyt viikko on ohi. Ajastetut postaukset ovat pyörineet täällä, kun me olemme painaneet läpi kovan viikon, hirmuisen lyhyillä yöunilla. Jos joku mietti eilen Muotikirppiksellä, että silmäni olivat turvonneet ja näytin väsyneeltä, niin sitä olinkin.
Pahoitteluni, ettei blogiin irtoa nyt mitään järkevämpää kuin näitä asupostauksia.
Kiitän kaikkia vielä tätäkin kautta niistä tsemppiviestien määrästä, joita olemme saaneet.
Mitä pidät onnenhameestani? Rauhallista sunnuntaita kaikille!