Anni Eskeli ja Kristiina Fekete tekivät vuosikausia töitä saadakseen mieleisensä kahvilan auki ja onnistuivat siinä toden teolla. Sen lisäksi, että kahvila on ulkonäöltään hauskan erilainen, sieltä löytyy upea aurinkoinen terassi ja ruuan maut, ne vasta olivatkin kohdillaan. Tämä paikka palvelee niin ohikulkijaa, auringosta nauttijaa kuin työpaikkalounastajaakin.
Meille oli loihdittu perjantaita varten ihania herkkuja voileivistä salaattiin ja keittoon. Erityisesti lohileivän kuulin keräävän kehuja monesta suusta ja maut olivat kaikissa annoksissa aivan upean raikkaita ja tuoreita. Allekirjoittanut innostui, kun tarjolla oli kasviksia ja kalaa ja myös allergiat otettiin hienosti huomioon. Täysin uusi tuttavuus itselleni olivat kotimaiset Powau-merkkiset kylmäpuristetut mehut, jotka olivat todella herkkuja! Yllätys yllätys lipitin itse lehtikaaliversiota innoissani ja hämmästelimme vierustovereiden kanssa merkintää, että mehut säilyvät 48 tuntia valmistuksesta. Siis todellakin tuoretta tarjolla! Kristiina sanoikin, että toivottavasti asiakkaat ymmärtävät, että joskus kaikkia mehumakuja ei ole tarjolla, sillä valikoima täytyy pitää lyhyen säilyvyyden takia pienenä. Toisaalta he saavat mehuja kolmesti viikossa, joten varmasti saat maistaa Powauta kun piipahdat täällä!
Jälkkäri ansaitsee ehdottomasti oman mainintansa. Teet ja kahvit ovat huippulaatua ja minulle tuli jopa valinnanvaikeus sen suhteen, mitä teetä ottaisin. Valitsin pehmeän chai-teen, jonka kanssa syömäni raakasuklaapala oli taivaallinen. Siis oikeasti, tähän eivät ylistyssanat riitä! Tuon fantastisen herkun takana on yritys nimeltään Suklaakeisari. Lisäksi saimme maistella brittityylisiä flapjackeja.
Tapahtumaa järkkäilemässä oli Rööperin rouva Saara sekä Yotuel ja teemana Kauniiden hymyjen iltapäivä. Saimmekin kotiin viemisiksi neljä erilaista tuubia Yotuelin hammastahnaa ja Saara kertoi meille ohjeita niiden käyttöön. Ahkerana mustan teen juojana (voiko pahempaa hampaiden tummentajaa olla!) otin saman tien tahnat käyttöön ja kerron niistä lisää omassa postauksessaan, kun testijakso näyttää kuinka minun käy!
Kiitos siis Saara ja team Yotuel sekä koko Cargo Coffeen porukka, oli todella mukava iltapäivä kanssanne!
Cargo Coffee & Kitchen
Ruoholahdenranta 8
Ma–pe 7.30–22, la 10–22, su 10–18