

Olimme ottamassa 2-vuotiskuvia Arboretumissa ja kameran takana heilui huippuammattilainen Reija Vilmi, joka on ottanut meistä raskausajankuvat, kuvat kahden viikon ikäisen vauvan kanssa, puolivuotiskuvat, 1-vuotiskuvat, kahdet joulukorttikuvat ja nyt 2-vuotiskuvat. Reijan kanssa yhteistyö sujuu, olemme aina olleet tyytyväisiä lopputulokseen ja kehtaan sanoa hänelle mitä haluan. Myös taaperomme ihastui häneen ja kuvaajalle annettiin niin haleja kuin suukkoja! Olemme aina ottaneet myös perhekuvia lapsen kuvien lisäksi, joten siksi myös itse laittauduin. Taaperolla oli kaksi asua, joista ensimmäinen käsitti farkut, oranssin hihattoman paidan ja tennarit. Kyllä, siis samikset äidin kanssa, kuten saattoitte Instagrammista huomata.



Kun varsinainen kuvaus oli ohi, taapero sai toppatakin lämmittämään ja jäimme perheen kesken nappailemaan vielä asukuvat blogiin. Vilkaisin näitä kotona ja innostuin: mikä vihreys, kesä, kesäiset vaatteet, kaikki! Jännää odottaa mitä ammattilainen on saanut kameraansa vangittua, iskee aivan varmasti valinnan vaikeus. Maisema on melkein kuin kesällä, vaikka kyllä siellä välillä kananlihalla oltiin. Arboretum on hurjan kaunis jo tähän aikaan vuodesta, joten saatte oikein kuvatulvan nyt. En vaan voinut olla tuomatta myös tuota viimeistä kuvaa tänne, pieni innostui niin kuvattavana olemisesta että halusi olla vieressäni kun kuvia otettiin. Herttainen, rakas pieni. Tajusin muuten vasta tästä blogipostauksesta, että asuni eri osat ovat samasta liikkeestä. Oho!



Ja koska naisella on oikeus muuttaa mieltään sen suhteen mitä postaa minäkin päivänä, voi kai sitä mieltä muuttaa kaiken muunkin suhteen. Mainostin jo teille Muotikirppistä, joka pidetään lauantaina 6.6. klo 11-15 osoitteessa Hämeenpuisto 28, TTT:n Tampere Congress & Culture Centre Puistotorni:n juhlasalissa. Muutin mieleni osallistumiseni suhteen ja minulla on nyt siellä pöytä! Myyntiin on tulossa Desigualia, Nansoa ja värikkäitä toppeja, noin pari juttua mainitakseni. Toisin myös mieluusti pikkutytön parhaimmistoa myyntiin, onkohan se sallittua? Mutta ainakin minun kamojani on tulossa, tulkaahan tutkimaan!