Toivottavasti pystyn itse joskus sanomaan näin. Miksi sitä pitää olla niin tiukka suorittajaluonne, joka ei osaa antaa itselleen yhtään armoa? Ohjelmassa sanottiin myös, että yleensä ne eivät ole asiat, jotka vaivaavat, vaan asenne. Olosuhteet voivat olla mitä ovat, mutta itse voi sisällään olla onnellinen. Tähän minä olen pyrkinytkin, ole välillä esimerkiksi hampaat irvessä kaivanut päivän positiiviset asiat esiin, vaikka elämä potkisi päähän. Olen itkenyt paljon vähemmän kuin vuosi sitten, stressannut edelleenkin liikaa.
Vappuaattona murehdin äidilleni sitä, että tunnun aina saavan ystävyyssuhteetkin solmuun, vaikken edes tajua sanovani ”väärin”. Äitini sanoi, että sanovathan varmasti ihmiset minullekin päin ilkeästi, miksi aina kaivan vikaa itsestäni? Niin. En osannut vastata. Miksi minä olen aina muka huonoin, blogimaailmassakin? Se on asenteesta kiinni. Katson omia kuvia, suorituksiani ja kaikkea mahdollista liian kriittisten silmälasien läpi. En ole koskaan omasta mielestäni tarpeeksi hyvä.
Olen oppinut pikkuhiljaa äitiyden myötä olemaan itselleni armollisempi, mutta paljon on asenteessani vielä muuttamisen varaa. Uni löytää minut nykyään paremmin, kun ajattelen illalla, että jos yö on huono, sitten tehdään vain pakolliset sen sijaan, että pitäisi tehdä koko ajan jotain. Tuo ohjelma antoi paljon ajattelemisen aihetta omaan elämänasenteeseen. Siinä myös kehotettiin miettimään illalla kolme asiaa, jotka tänään onnistuivat. Vaikka vappupäivä oli kaikin puolin kiva ja onnistunut, ei suorittajaluonteeni osannut nimetä onnistuneita asioita, koska olin vaan ollut ja nauttinut perheeni seurasta, hyvästä ruuasta ja vapputunnelmasta. Kuvitelkaa. En mielestäni ”saanut mitään aikaiseksi”. Hyvä, että tuli asiaa pohdittua ja keskusteltua ohjelman myötä. Aion jatkossa illalla miettiä niitä onnistuneita asioita.
