#brandnewface – kuvauspäivän kulissien takana

Pääsin mukaan Indiedaysin sekä Biozellin kampanjaan ja olin seuraamassa perjantaina Brand New Face-mallifinalistien kuvauksia. Olin erityisen innoissani tästä, sillä tehtävänä oli toimia taustatoimittajana ja haistella tunnelmia perjantaina Indiedaysin toimistolla järjestetyssä kuvauspäivässä. Kun saavuin paikalle, tyttöjä meni moneen suuntaan ja hiuslakka tuoksui ilmassa – päivä oli siis jo polkaistu kunnolla käyntiin!

 

 

 Jaana Veronika loihtii Lotalle meikkiä. Lotan hiukset on värjätty Biozellin Color maskilla.

 

Minun lisäkseni päivästä tekivät jutun Silja ja Helmi ja meille jokaiselle oli jaettu viisi mallia. Brand New Face-mallikilpailuun sai hakea Instagramin kautta ja hakijoita oli valtava määrä, heistä 15 valittiin viikonlopun finaaliin.  Etsin paikalta omat mallini, joihin kuuluivat Vilma, PetraSofia, Jenni sekä Stiina ja seurasin heidän kampaustensa syntymistä samalla kun kyselin hieman fiiliksistä.

Sofialle syntyi tässä klassinen look.

 

 

Malleista Jenni oli juuri saanut hiuksiinsa Biozellin rasberry-sävyisen color maskin, jota oli sekoitettu hoitoaineeseen. Näin lopputuloksena syntyi suloisen vaaleanpunainen sävy hiuksiin, joka kuluu pikkuhiljaa pesussa pois. Kun tuohon sävyyn tehtiin vielä näyttävä kiharakampaus, taisi oma suosikkini kampauksista löytyä. Ihana hattara ja täydellinen pirteä kevätlook!

 

 

Seurasin Jenniä kameran edessä ja hämmästyin, kun hän kertoi, ettei ole koskaan ennen tehnyt mallikuvauksia, sillä ammattimaiset asennot syntyivät kuin luonnostaan! Sama homma oli monella muulla mallilla, he olivat ensimmäisiä kertoja tällaisessa tilanteessa, mutta tsemppasivat täysillä kameran edessä ja kuuntelivat tarkkaavaisesti huippuvalokuvaaja Lars Johnsonin ohjeita. Hän ohjasi malleja kuvauksissa ammattimaisesti ja rauhallisesti ja tunnelma oli koko ajan vapautunut sekä rento. Jenni sanoi olevansa jännittyneen sijaan positiivisen innostunut ja tuo innostus näkyi ulospäinkin. Kyseinen tyttö palkittiinkin seuraavan päivän finaalissa sanojen ”Jenni on ammattimainen heittäytyjä, jolla on mahtava asenne” saattelemana.

 

 Stiinan upea lettikampaus.

Stiina valloitti hymynsä lisäksi myös upealla lettikampauksella, joka noudatti yhtä kevään ja kesän hiustrendiä olemalla luonnollisen upea. Petralle syntyi puolestaan sotkuinen, mutta samalla valloittava kiharalook, joka näytti kuvissa siltä, kuin tyttö seisoisi tuulessa, niin taidokkaasti hiukset pysyivät lookissaan. Vilma sai hiuksiinsa myös yhden tulevan kesän hiteistä, festarilookia henkivä etuletin, jota katsellessani päätin, että seuraavan päivän Inspiration-kampauksessani olisi lettejä.

 

Heidi Kousa tekee Vilmalle lettikampausta.

Kyselin Dynastian Heidi Kousalta kevään ja kesän hittilookeista, samalla kun hän letitti Vilman hiuksia. Hän kertoi, että juurikin letit ovat tämän kevään ja kesän juttu ja kampaukset saavat olla luonnollisia sekä käytännöllisiä. Pastellisävyt ovat myös pinnalla ja 1970-luku tulee esille niin vaatteissa kuin kampauksissakin. Hän kertoi myös, että androgyynisyys on pinnalla juurikin niin, että sama kampaus voidaan tehdä niin miehelle kuin naiselle. Kysellessäni mitkä ovat ehdottomat avaintuotteet kampauksen tekemiseen, Heidi nosti esille suolasuihkeen, kevyet lakat, kuivashampoon sekä lämpösuojatuotteet. Hän kertoi mielenkiintoisen faktan siitä, että kuivashampoo kuivattaa suomalaista, jo valmiiksi yleensä kuivaa hiuspohjaa suolasuihketta enemmän ja Biozellin suolasuihke olikin kovassa käytössä perjantain kampauksissa.

 

Yläfemmat onnistuneen päivän lopuksi!

Päivä eteni mallikkaasti eteenpäin ja tytöt tsemppasivat ihanasti toisiaan pitäen huolta muun muassa siitä, kenen vuoro oli olla kuvattavana. Vaikka ilmassa oli paljon jännitystä, jokainen pystyi kameran edessä upeaan suoritukseen ja naurua kuultiin päivän aikana paljon. Kuulinkin lauseen ”me ollaan jo sinällään voittajia, kun pääsimme tuhansien joukosta 15 finalistin joukkoon”, joka kertoi hyvin siitä, miten innoissaan mallit olivat saamastaan mahdollisuudesta ja pitivät yhtä, vaikka olivat toisilleen tuntemattomia.

 

Kun jännittävä kuvauspäivä oli saatu purkkiin, saivat mallit palautetta Brandin toimitusjohtaja Toni Korpinevalta sekä Head Booker Noralta. Lisäksi he kokivat päivän viimeisen selkeästi kaikkia jännittävän hetken, kun he pääsivät juttelemaan kansainvälisen Next-mallitoimiston Euroopan scoutin johtajan Andrean kanssa. Lauantain Indiedays Awards-gaalassa jaettiinkin sitten monta palkintoa ja palkituista voit lukea lisää täältä!

 

Minä kiitän Indiedaysia ja Biozellia siitä, että sain olla mukana mielenkiintoisessa päivässä, muotitoimittajaopiskelija lähti enemmän kuin mielellään tutkailemaan tunnelmia kulissien taakse!