Pääsiäisen aikaan oli hyvä ottaa asukuvia, sillä mies oli päiväaikaan kotona ja kaupungin kadut tyhjiä. Toisaalta keli oli koko ajan harmaa, eikä aikaa kuvien otolle tuntunut riittävän. Maanantaina saatiin kuitenkin vähän aurinkoa näkyviin, kun suuntasimme Pella’s Cafen brunssille. Tässä siis taas brunssiasu ja taas mukana tuo pitkä musta neuletakki! Olen vähän kasvanut siihen kiinni.
Kyseisen Desigualin hameen ostin aikanaan second handina. Sitä myyvä nuori nainen sanoi ostaneensa hameen kirpparilta suoraan Krisse Salmiselta, mutta hame olikin hänelle sitten liian pieni ja siksi se meni uudelleen kiertoon. Minähän tästä Krisse-faktasta innostuin, 10 vuotta sitten kuljin jopa ”vähänks oon ihana”-tekstillä varustetussa Krisse-paidassa. Apua, en kyllä ikinä enää kyseistä paitaa laittaisi! Periaatteessa siis hame on jo kolmannella omistajallaan, vakka ei edellisellä juuri käytössä ollut.
Ihastuin hameeseen välittömästi, siinä on Desigualille ominaisesti ”vähän kaikkea”. Pitkä neuletakki peitti tuon takana olevan geishan, minusta on hauskaa miten erilainen hame on edestä ja takaa.
Pella’s Cafen brunssista kirjoittelinkin jo täällä pari kuukautta sitten. Silloin minulta kyseltiin, maksoimmeko taaperosta. Nyt hinnoittelua oli tarkennettu niin, että alle 3-vuotiaat pääsevät ilmaiseksi. Brunssilla oli toisena pääsiäispäivänä aivan ihanan rauhallista, suklaakakku ja pasha olivat taivaallisia, puhumattakaan juustoista ja herkullisista uunivihanneksista. Mustan teen kannattajana yllätyin myös siitä, kuinka ihastuin haudutettuun teehen, joka oli vihreää appelsiiniteetä. Suosittelen lämpimästi kyseistä brunssia.
toppi Gina Tricot/neuletakki Only/hame Desigual (second hand)/
huivi Desigual/kengät Anna Field/laukku Bulaggi/
arskat Rayban/kello Guess
Värikäs hame ja huivi sopivat mielestäni hyvin pääsiäiseen ja tykkäsin myös tästä pudotusmaisemasta kuvien taustalla!
Mitä pidät ”Krissen hameen” väriloistosta? Rentouttavaa lauantaita kaikille!