Kaksi vuotta sitten minusta tuli äiti. Makasin sairaalasängyssä syöden pääsiäissuklaata ja katsellen vieressä nukkuvaa palleroa. Yritin tolkuttaa itselleni, että tuo turkooseissa sairaalanvaatteissa makaava vauva on tyttö, sillä niin isältään hän näytti. Pari päivää sairaalassa tuntuivat turvallisilta, vaatteita ja vaippoja oli jaossa, ruuantekoa ei tarvinnut miettiä ja roskikset tyhjenivät. Ensimmäinen epävarmuus tuli kotiinlähdön koittaessa: kaikki varaamani vaatteet näyttivät jättiläismäisiltä, en tiennyt yhtään kuinka lämpimästi lapsi pitää pukea ja jännityksestä sekaisin suuntasimme kotiin. Minulla ei ollut minkään valtakunnan kokemusta lapsista, saatikka vastasyntyneistä. Googletin kaiken mahdollisen ja menin vielä enemmän sekaisin, kun ohjeita oli joka lähtöön. Mikä niistä nyt oli oikea? En tiennyt yhtään, millainen äiti minä olen ja imetyskin oli ensimmäiset pari viikkoa haastavaa. Kuulkaa, minä oikeasti luulin että vauvoja ”vain imetetään”, mutta sehän olikin todellista opettelua molemmille!
Kaksi vuotta myöhemmin meillä asuu pikkuneiti, joka rakastaa Muumeja, prinsessoja ja Late Lammasta. Äitiys tuntuu luonnolliselta ja uusi elämä on kolmen hengen perheenä on loksahtanut paikoilleen. Kahdessa vuodessa pienestä vastasyntyneestä on kasvanut jutteleva ja juokseva lapsi, jota ei todellakaan voi enää vauvaksi kutsua. Hän jo oikeasti innostui synttäreistään, vieraista ja osasi odottaa niitä. Osasi puhaltaa itse kynttilät kakustaan ja sanoi ”uudestaan”. Parivuotiaan kanssa voi jakaa ja tehdä jo monenlaista ja hän näyttää minulle arjesta asioita, joita en itse näe. En ollut mm. koskaan huomannut, että Citymarketin banaanikasan keskellä olevassa palmussa kiipeää apina ja ihmettelin mitä apinaa lapsi osoittelee heviosastolla. Aikuisena sitä kulkee kyllä laput silmillä, siltä minusta välillä tuntuu.
Lauantaina vietimme 30 hengen voimin juhlia. Olen aina rakastanut järjestää juhlia, mutta leipominen onkin sitten takkuisampaa hommaa. Onneksi sen voi ulkoistaa! Muumikakun ja hattivattimuffinssit toteutti Heidi, joka löytyy Makeaa murmelin täydeltä-blogin takaa. Äitini ja isäni olivat ahkeroineet savulohella täytettyä munakasrullaa, kinkku- ja kasvispiirakkaa sekä ruohosipulimuffinsseja, kaikki olivat todella herkkua! Koin vähän huonoa omatuntoa siitä, että vain siivosin, ostin keksit ja katoin pöydän, mutta aivan ihanaahan se oli saada apua!
Yllättävän haastavaa oli vahtia palleroita, huolehtia että puhtaita lusikoita yms. riitti, yrittää jutella kaikkien kanssa ja ehtiä tallentamaan vielä kuvia kameraankin. 300 räpsyä ehdin ottaa, mutta huomasin osan todellakin olevan räpsyjä, kun piti jo kiitää eteenpäin. Eiköhän näistä pienelle silti muisto jää.
Näissä kuvissa nyt näette, että puolivahingossa puin meidät aika samanhenkisiin mekkoihin. Tyttären mekko on ostettu Megaoutlet-messuilta marraskuussa. Ihastuin siihen välittömästi ja aina jos kyseessä on suomalainen yritys, haluan sitä tukea. Mekko lähti siis mukaan syksyllä ja sen takana on merkki nimeltään Taikapuu.
Juhlat jatkuivat kuutisen tuntia ja välillä nähtiin vähän uupuneen oloinen sankarikin, mutta kyllä hän aina uudestaan vauhtiin pääsi. Kun viimeiset vieraat lähtivät illalla kahdeksan jälkeen, me tutkimme vielä lahjoja läpi. Koska tavaraa tässä maailmassa piisaa, me toivoimme elämyslahjoja ja lahjakortteja tuli niin Särkänniemeen, HopLoppiin kuin Helsingin Leikkiluolaankin. Todella kiva juttu! Olimme juuri aamulla miehen kanssa jutelleet pitäisiköhän taaperolle hommata potkupyörä ja pari tuntia myöhemmin vanhempani saapuivat potkupyörä kainalossa juhliin. Telepatiaa… Itse emme ajatelleet mitään lahjaa ostaa, mutta kun Kööpenhaminassa tuli sekä äidin että nyt tyttären lemppariprinsessa Ariel vastaan, emme voineet vastustaa.
Vielä kerran kiitämme ja kumarramme, oli mukavaa. Jätti-ilmapallo kesti viime vuonna vappuun asti, saas nähdä kauan siihen nyt törmäillään. Sen noudimme Ilmapallomestareilta, mahtavaa kun Tampereella on tuollainen tukku!
Lastenjuhlien järjestäminen on vielä helppoa, kun vaatimuksia ei sadellut eikä kukaan vieras lähtiessään vaatinut lahjaa (itseäni vähän hirvittävät nämä ainakin isompien kutsuilla jaettavat ”kiitos”lahjat vieraille…). Ensi vuonna onkin varmasti aivan eri meno ja vaatimuksia kakuista ja lahjoista!
Mitä mieltä sinä olet lastenkutsujen järkkäämisestä? Tai niille osallistumisesta? Ihanaa vai kamalaa?