Alusvaatevinkki sumujen saarelta sekä arvontavoittaja

Miten minusta tuntuu, että aina kun vanhempani ovat meillä kylässä, teen jotain blogiarvontaa? No, tällä kertaa tein arvonnan nopeasti, mutta… Kuvasin sitten päikkäriaikaan alusvaatteita. Isäni ihmetteli suuresti tätä toimintaa ja kysyi, pidänkö kalsariblogia. Juuh. :D

 

Ihmettelystä huolimatta tein homman loppuun, sillä halusin vinkata teille nettikaupasta, joka on ollut jo monen vuoden ajan oma luottokauppani. En tiedä kuinka monelle tämä mahtaa olla tuttu jo entuudestaan? Englannissa sijaitseva Bravissimo/Pepperberry tuo netistä tilatut alusvaatteet postilaatikkoosi. Pepperberryn  puolella myydään mm. mekkoja, joita olenkin olenkin blogissa kehunut, mutta Bravissimon alusvaatepuoli on jäänyt kommentoimatta. Täältä löytyy helposti ”hankalia” kokoja (esim. 65cm ympärysmittaa isommalla kupilla) ja se setit saa ostaa erikseen, eli esim. bikineissä ei tarvitsee ottaa koon 38 ala- ja yläosaa. Kokoja on valtavasti ja mallista riippuen kuppikoot jatkuvat jopa L-kokoon asti. Kivijalkakaupassa ei koskaan ole tällaista määrää malleja ja kokoja.

 

Kun kokonsa on kerran löytänyt, uusien liivien tilaaminen on helppoja. Erinäisiä hyppy- ja juoksulajeja rakastavana suosin Shock Absorber-merkkisiä urheiluliivejä, jotka antavat mahtavan tuen pomppiessa. Tukevat urheiluliivit ovat ihan ykkösjuttu joustessa ja pomppiessa, ne ehkäisevät kudosvaurioita ja tuovat lisää mukavuutta liikkumiseen. Verrattuna urheiluliivien käyttö- ja pesumäärään, niitä tulee uusittua ihan liian harvoin. Tilaan ne Bravissimolta, koska hinta on siellä edullisin ja tällä kertaa tarjolla oli uutuusvärikin, joka löytyi heillä vain netistä, en tiedä onko tämä uutuusväri jo rantautunut Suomen kauppoihin? Ei tarvinnut kauaa arpoa tilaanko mustat vai pinkit… Monna treenaa-blogista bongasin nämä asiaa googlettaessani, eli ehkä pinkkejä saa jo Suomestakin!

 

Tuotteet saapuvat muutamassa päivässä kotiin nätisti pakattuna. Sivuilta löytyy valintaa helpottamaan koko-opas ja asiakaspalvelu vastaa nopeasti. Alusvaatteita löytyy niin juhlaan kuin arkeen sekä esimerkiksi imettäjälle. Myös uima-asuja on tarjolla, niistäkään itselläni ei ole kuin hyvää sanottavaa. Tällä kertaa tilasin urheiluliivien lisäksi myös valloittavan värisen Freyan alusvaatesetin.

 

Minulla ei ole pahaa sanottavaa tästä kaupasta, olen ollut aina hyvin tyytyväinen heidän tuotteisiinsa!

 

Onko kenellekään muulle tuttu?

 

Eilen suoritettiin myös arvonta ja yllätysarvonnan voittajaksi 89 arvan joukosta valikoitui… Ihanainen Minäkö keski-ikäinen blogin Tiia! ONNEA!

 

Iloista uutta viikkoa ja maaliskuuta kaikille!