Revityt farkut vaatehenkarissa

Näin on kaksi päivää Helsingissä vierähtänyt ja olen saanut taas

todeta, että vesisateen ja lumisateen ero on häilyvä. Paljon se 170 kilometriä tekee! Ja samoin yksi päivä, tänään satoi tosissaan Helsingissä vettä, eilen oli vielä upea valo ja valkoista maassa.

Opintopäivät saivat minut vähän kahtiajakoisille fiiliksille. Opettajamme kommentoi tänään, kuinka tylsää on, että monet blogit ovat lähinnä naisten toimimista vaatehenkareina. Esimerkkinä hän käytti erästä blogia ja postausta, johon olin tällä viikolla kommentoinut itsekin. Hmm. Niin. Käydessämme läpi yhteiskunnallisia aiheita ja mm. järkyttäviä esimerkkejä niin Yhdysvalloista kuin Unkarista, aloin itsekin pohtia, pitäisikö blogissani olla jotain ”järkeä” tai syvällisempiä juttuja. Matkalla takaisin kotiin perustin kuitenkin blogilleni facebook-sivut ja totesin, että murehdin niin valtavasti muutenkin, että tämä blogi pysyköön inspiraationa liikuntaan, värikkäisiin vaatteisiin, matkusteluun ja muihin pinnallisiin asioihin. Elämän murheita täytyy tasapainottaa jollakin, tiedättekö?

En ole aiemmin perustanut blogille fb-sivuja, koska olen pelännyt, etten kestä jos niistä ei tykkää kukaan. Kaikkea sitä voikin pelätä. :D Te ketkä ette vielä tykänneet ja haluatte tukea hömppätoimintaani, Optimismia ja energiaa-nimellä löytyy blogin fb-sivut. Näin vierähti myös kivi sydämeltäni, en siis enää kiusaa kavereitani blogijutuilla, vaan nyt niistä voivat tykätä juuri ne, ketkä haluavat.

toppi Vero Moda/jakku Vila/farkut Only/kengät Mustang/huivi Desigual

Asussa on taas Desigualia, hih!;) Tämän huivin äiti osti minulle pari vuotta sitten ja kuten myyjä oli hänelle ohjeistanut, se sopii kaikkiin asuihin värikirjonsa puolesta. Perjantain fiilis oli keväinen ja auringonpaiste upea. Asun väritkin olivat keväässä ja halusin tuoda esille huivissa olevat pirtsakat hymynaamat. Lisäksi asussa oli kevään trendejä, eli revittyä farkkua, pitsiä ja oranssia. Sekä paita, jakku että huivi ovat vanhoja, mutta on hauskaa kun voi tehdä löytöjä omalla kaapillaan!

Kuvista iso kiitos taas Misorellalle!

 We live in a free world
I whistle down the wind
Carry on smiling
And the world will smile with you
Life is a flower
So precious in your hand
Carry on smiling
And the world will 

smile with you

 

Nautitaanhan lisääntyvästä valosta ja kevään väreistä, eikö? 

Ihanaa viikonlopun jatkoa kaikille!