Sitten kun kameran takana on joku, kenen edessä en jännitä yhtään ja pystyn olemaan täysin oma itseni, niin myös olen. Sen näkee näistä kuvista, mitä otettiin hotellilla ennen lähtöä syömään ja keikalle. Ja niitä ihmisiä kenen seurassa pystyn olemaan ihan 100% oma itseni on ainakin se yksi eli mieheni.




toppi Thaimaasta/hame Vero Moda/kello Guess
Keikka-asu koostui luottotopista, jonka ostin asuessamme Phuketissa, joka sai keinonahkahameen kaverikseen. Näin olikin olo sopivasti rock rock! Kengät ja korvikset ovat sen verran vanhat, etten muista niiden alkuperää enää. Pahoitteluni että tukimme hotellin hissin hetkeksi, toinenkin hissi oli rikki kyseisellä hetkellä….


Ja sitten sinne keikalle. Kun Apulanta julkisti pitävänsä areenakeikan, olin vähän skeptinen. Ainako sama kaava, Vain Elämää-ohjelmaan ja sitten isolle keikalle? Pakko oli kuitenkin päästä mukaan ja kaveri saikin meille liput heti ekalle keikalle, koska olimme itse lippujen myyntihetkellä Ranskassa. Ekasta keikastahan tulikin sitten toka, kun lisäkeikka tuli perjantaille.



Minä olen jo niin monta kertaa selittänyt rakkauttani kyseistä bändiä kohtaan tässä blogissa, etten enää kehtaa. Kuunneltu on 20 vuotta heidän biisejään ja juostu loputtomiin keikoilla. Edelleen. Jännitti, mikä olisi biisilista ja mitä ekstraa Baronalla olisi.


Keikka lähti käyntiin Miksei uni tuu ja Silmämuna-biiseillä, jotka vanha fani osasi sanasta sanaan ulkoa. Sanoisin silti, että suuremman pomppimisefektin suuret radiohitit kuten Jumala saivat. Huomasin kuunnelleeni nuoruudessa ihan vähän vain Attack of the A.L. People-levyä, sillä lauloin sujuvasti biisiä mukana tietämättä enää, mistä biisistä on kysymys.
”Rikki repäisty valokuva lattialla… Eilen perhonen löytyi kuolleena meidän lattialta, ensilumi satoi tytön kasvoille”.
Googletin aamulla, että kyse oli biisistä Valokuva, joka on ekan albumin 11. biisi. Jonnekin takaraivoon ovat sanat syöpyneet siis.
Itse keikka oli tauotonta tykitystä.


Aivan niin kuin ennenkin. Aivan niin kuin aina.
Hittejä, valtava määrä vanhoja biisejä, näyttäviä efektejä, tanssijoita, zombeja lavalla, Toni yläilmoissa soittamassa, lentokoneet leijailemassa ja ja ja… Yllätyin, kun porukka osasi niin hyvin biisin Teit meistä kauniin, kunnes muistin sen olleen mukana Vain Elämää-ohjelmassa. Maanantai, jota itse kuuntelin ympäri ja ympäri erobiisinä vuonna 2001, sai kännykät ja sytkärit loistamaan valomerenä pitkin areenaa.

En oikein tiedä mitä sanoisin. Oli aivan mahtava setti. 2,5 tuntia tykitystä. Ja Tuukka. Tiesin että hän tulee lavalle, sillä näin perjantain tunnelmia netissä ja kun hän tuli, pomppi basson kanssa edestakaisin Mitä kuuluu-biisiä veivaten, olin taas 15-vuotias. Tuukan energia ja iloisuus oli jotain aivan mahtavaa. Upea ilta kaiken kaikkiaan ja täydellinen palkinto pitkän linjan faneille. Olin myyty. Ainoa miinus tulee Sata kesää-biisistä, mutta menkööt. :D Onneksi muuten mitään Vain elämää-spektaakkelia ei Apulannan keikasta tullut.

Katsokaa nyt tuon miehen ilmettä, kuinka onnellisen näköinen!
Jose Riikonen tiivisti omiakin fiiliksiä hyvin Rumban sivuilla:
Me ollaan ulkopuolisia niin kuin meidän Apiskin on, ja siksi me ollaan niin ylpeitä itsestämme ja meidän yhtyeestä, kun se soittaa täällä teidän areenalla meidän biisejä ilman, että se on joutunut myymään teille sydäntään. Siksi me pillitetään tällä keikalla.
Sipe on sanonut: ”Mä tiesin aina, että soitin maailman kovimmassa bändissä.”
Me tiedettiin se myös. Ehkä te muutkin nyt viimein, tämän murhaavan hyvän areenakonsertin jälkeen, tajuatte sen. Mutta me tiedettiin se ekana!