Kuten aiemmin mainitsin, sain paljon uneen liittyviä joululahjoja. Ihan ykkösjuttu, jota olen hehkuttanut joka ilta, ovat äitini hommaamat uudet peitot. 20 vuotta vanhat peitot olivat aika onnettomat ja unet näissä uusissa Finlaysonin täkeissä ovat maistuneet niin paljon paremmilta. Mikä siinä onkin, että tyynyjä ja sänkyä päivittää, mutta peitto kuin peitto, mitäs niitä vaihtelemaan…? No ei muuten ole, ero on aika suuri!
Lisäksi äitini on useasti hommannut Pentikin (tai on niitä ollut muiltakin merkeiltä) lakanoita lapsille joululahjaksi. Citymarketin keräilyleimoilla kun niitä saa ostaa puoleen hintaan (vielä tämän viikon ajan, eli 11.1.2015 asti). Koska meillä on niin paljon värikkäitä lakanoita, päädyin valitsemaan tällä kertaa harmaat.
Kauniit puuvillasatiinia olevat Kaisla-lakanat, uudet muhkeat täkit ja vielä mieheni antama joululahja, DNKY:n pyjama ja hyvät unet ovat puitteiden puolesta kasassa. Olenkin nukkunut viimeisen viikon paremmin, johtuen peitoista, lakanoista vai siitä, että lapsikin on nukkunut paremmin…?
Pentik on ikuinen suosikkini sisustuksessa muutenkin, meiltä löytyy mm. Pentikin Vanilja-sarjaa astioista ja tuo torkkupeitto on kulkenut mukana vuosikaudet. Kauniita ja ajankestäviä tuotteita. Huomasin vasta kuvatessani, että makuuhuoneestamme on tullut puolivahingossa Pentik-huone, sillä nuo yöpöydän lamputkin ovat kyseiseltä merkiltä.
Nämä uneen liittyvät lahjat ovatkin olleet hyvin mieleisiä ja myös unta parantavaa yrttiteetä olen sinnikkäästi litkinyt iltaisin.
Sitten vain hyvää yötä ja huomenta!
Oletteko itse ostaneet näitä Pentikin lakanoita tai onko merkki muuten suosikki?
P.S. Oletteko huomanneet logon oikeassa palkissa? Olen siis mukana Matkamessujen bloggaajana ja siihen liittyen on tulossa arvonta piakkoin!
P.P.S. Pahoittelen kuvien rakeisuutta, ei vaan millään riitä päivänvaloa tarpeeksi tähän vuodenaikaan…