Lempivärit korvissa

Jouluna teki mieli möllötellä verkkareissa iltaan asti, mutta kun taapero painui päiväunille ja ulkona oli täydellinen talvisää sekä kuvaaja eli aviomies lomalla, oli pakko käyttää tilaisuus hyväksi. Mummilassa oli vielä kivat metsämaisemat mitä käyttää taustana. Nyt kun ulkona on pimeää, vettä sataa kaatamalla ja lumesta ei ole juuri mitään jäljellä, kiittelen itseäni että tuli vaivauduttua kuvaamaan jouluna.

 

 

Pukki oli kuullut toiveeni peitoista ja teestä Kööpenhaminan reissuun asti, mutta jostain pukki oli senkin haistellut, että tykkään värikkäistä jutuista ja hauskoista korvakoruista. Yhdestä paketista paljastuikin ihanat värikynän pätkistä tehdyt LempiVärin korvakorut, jonne äitini (luotan siihen etteivät lapset lue tätä) oli ne paketoinut. Ihan minun näköiset, tykkäsin valtavasti!

 

 

 

Heti joulupäivänä lähdimme nuo korut kuvaamaan ja haasteena asuvalinnassa oli se, että päälle piti laittaa mitä matkalaukusta löytyi. Mutta onnistuin löytämään mielestäni korviksiin sopivan asun. Hiusten kihartaminen tms. olivat ihan ei ei joulunpyhinä, joten väänsin tukkani suttunutturalle ja yritin olla kuulematta nuoremman veljeni ”näytät ihan Pikku Myyltä” huutelua. Ponnari on toisen pikkuveljeni puolison, joka oli pukeutuessani hiihtoreissulla. Mies ehdottikin, että jos ponnarin lisäksi kaivelisit hänen kassiaan, josko sieltä löytyisi joku kiva asu. :D Luulen, että joltain olisi tässä vaiheessa loppunut huumorintaju, joten pysyin vain oman laukun tarjonnassa.

 

toppi ja shortsit Vero Moda/neuletakki Vila/huivi Desigual/

kengät Prahasta/korvikset LempiVäri

 

Lempiväri-korut ovat helsinkiläisen suunnittelijan Elli Hukan käsialaa ja häntä inspiroivat niin materiaalien uusiokäyttö kuin värit. Todella kivoja koruja minun mielestäni, mitä muut tykkäätte?

 

 

Entä inspiroiko joulupäivän asu?