Suomalainen sielunmaisema ja Marimekko

Tutkailin aikaa taaksepäin ja totesin, että tämä mekko on esiintynyt blogissa ensi kertaa keväällä 2012, eli lähes kolme vuotta sitten. Ja ihan uusi se ei ollut silloinkaan, mutta miksikään mekko ei ole vuosien saatossa mennyt, eli laatukamaa ehdottomasti. Kuten jo tuolloin pari vuotta sitten kirjoitin, Marimekko tarkoitti minulle pitkään raitapaitoja ja unikkoja, mutta innostuin siitä uudemman kerran, kun huomasin, kuinka kauniita vaatteita heillä onkaan. Ja niin paljon muutakin kuin jokapoikapaitoja.

 

 

 

Tämä mekko on jäänyt hetkeksi kaapin perukoille, vaikka kuuluu ihan ykkössuosikkeihin. Muistin sen olemassaolon, kun olimme pari viikkoa sitten opintojen puolesta käymässä Marimekolla. Saimme mukaamme innostavan pressikassin infoineen, opiskelijakollega Misorella ottikin tuon kassin heti käyttönsä. Minä nappasin pari kuvaa, joista näkee, että Marimekko on paljon muutakin kuin Unikkoa ja raitaa, vaikka niistähän kansallisaarteemme parhaiten tunnetaan. Päätin myös pistää päälleni ensi tilassa rakkaan villaisen raitamekkoni ja sehän suorastaan huusi suomalaista maisemaa taustakseen asukuvia varten. Onnistuimmekin löytämään aika kivat maisemat.

Järvi, lumi ja Marimekko – oikea suomalainen sielunmaisema.

 

 

Tajusin tuona opiskelupäivänä muutenkin, kuinka iso juttu Marimekko oikeasti on ja kuinka hyvin se tunnetaan ulkomailla. Taaperon myötä olenkin visiteerannut enemmän Marimekolla, sillä lastenvaatteet ovat huippukivoja ja muutamia lapsen Marimekkoja on myös blogissa nähty. Tähän täytyy nostaa myös esille viime viikon vierailu Jyväskylän Torikulman Marimekko-liikkeessä. Siellä taapero halusi kiivetä mallisänkyyn, jonka tietysti kielsin, mutta myyjät lupasivat että sinne saa mennä. Siellä pieni sitten pötkötteli mallilakanoiden välissä ja myyjät höpöttelivät hänelle. Wau mitä palvelua, jäi kyllä lähtemättömästi mieleen!

 

mekko Marimekko/neuletakki Only/kaulakoru Promod/kengät Nizzasta/toppatakki Vila

 

Raitamekko on ehkä senkin takia suosikkini, että se samoja värejä kuin hiukseni. :D En jaksa enää muistaa, kumpi oli ensin, mekko kaapissani vai hiusvärit päässäni…? Oikeasti se on todella mukava päällä, tykkään sen väriloistosta ja täysin nypytön monen vuoden jälkeenkin.

 

Löytyykö omasta kaapistasi tai sisustuksestasi Marimekkoa?