Yksi valtava plussa kotona olemisessa on se, että asioita voi tehdä aamupäivällä. Jos meillä nukuttaisiin täydet yöt, tykkäisin muutenkin rytmistämme kovasti. Aamuseiskan jälkeen kun herää, ehtii touhuta vaikka mitä ennen lounasta sekä päiväuniaikaa ja illalla jää omaa aikaa, kun pieni menee ajoissa yöunille. Tosin viikonloppuisin voitaisiin nukkua kasiin! :D


Eilen olin aamupäivällä ainoa asiakas postissa (kyllä, luit oikein!) ja tänään kiertelimme rauhassa joulutorilla, kun viikonloppuna siellä sai suunnilleen kassista päähän. Tosin joulutorin on kirjoitettu tekevän huonon tuloksen tänä vuonna, joten vähän surullisena nautin tästä torin väljyydestä.




Joulutorit ovat mielestäni aivan ihania ja kolmena edellisenä syksynä olemmekin olleet ulkomaiden toreja ihastelemassa. Keski-Euroopan toreista Tampereen joulutori jää aika kauas, mutta ihana se silti on! Siinä missä muualla torit tuntuvat pullistelevan joulukuusenkoristeita, ei niitä juuri Suomen toreilla näy. Ihania käsitöitä ja herkkuja Tampereen torilta silti löytää!



Olen aina vähän pahoitellut sitä, että Keskustori ei ole Tampereella edukseen ja toinen puoli siitä on varattu busseille, mitä pidän aika älyttömänä. Juuri tällä viikolla Jyväskylässä käyneenä nautin ihanasta kompaktista keskustasta ja kävelykaduista. Mieheni tosin puolusti Tamperetta sanomalla, että vanhat rakennukset ja vesi tekevät paljon keskustalle, ettei se ole pelkästään suunnittelun vika. Näin kai se on.

Oli miten oli, torista pääsee nauttimaan aatonaattoon asti. Joulupuuro on älyttömän hyvää, kastanjoiden ja vohveleiden tuoksu huumaava, eikä joulutunnelmalta voi välttyä, kun taustalla soivat vielä joululaulut. Meidän vakkariostos torilta on Ruoveden Herkun sinappi, tällä kertaa valitsin joulusinapin. Näissä tuotteissa on aivan ihana ihana maku ja jos siinä lukee kyljessä valkosipuli, siinä myös maistuu valkosipuli. Nam! Naapureille joulumuistamiseksi lähti saman firman kojusta kuorrutettuja manteleita sekä Reilun kaupan kahvia, teetä ja glögiä Naisten Pankin hyväksi.