Perjantaita muruset!
Sain eilen kommenttia omasta elämäntyylistäni ja asioista, mitkä minua kiinnostavat. Tämä palaute ei tullut anonyymina blogiin, vaan muuta kautta, jonka takia otin sen raskaasti. Luulen, että blogin olemassaolo vaikutti myös kommenttien laatuun. Erittäin tiivistettynä: elän kulutus- ja ulkonäkökeskeistä elämää ja perustan merkkituotteista ja pukukoodeista (tää oli todellinen wtf). Ylläpidän jotain kulissikuvaa meidän perheestämme, vaikka vietän paljon aikaa ihan verkkareissa leikkipuistossa.
Sain eilen kommenttia omasta elämäntyylistäni ja asioista, mitkä minua kiinnostavat. Tämä palaute ei tullut anonyymina blogiin, vaan muuta kautta, jonka takia otin sen raskaasti. Luulen, että blogin olemassaolo vaikutti myös kommenttien laatuun. Erittäin tiivistettynä: elän kulutus- ja ulkonäkökeskeistä elämää ja perustan merkkituotteista ja pukukoodeista (tää oli todellinen wtf). Ylläpidän jotain kulissikuvaa meidän perheestämme, vaikka vietän paljon aikaa ihan verkkareissa leikkipuistossa.
Aamulla on ihanaa haistella taaperon tukkaa.
Mä olen aika herkkä tyyppi, jolla ei ole kauhean kova kuori. Koulukiusaaminen ja ujo sisin eivät ole olleet ne parhaat lähtökohdat sille, että tällainen palaute ei minua horjuttaisi, vaikka olenkin vuosien varrella tullut paljon vahvemmaksi. Ilta ja puolet yöstä meni itkiessä ja ns. ”pää pyllyssä”. Aamulla tulin sieltä ulos, sain kannustavia kommentteja ja sisuunnuin. Tuli silti tarve puolustautua ja purkaa pahaa mieltäni.
Aamutee, mikä vaan tee, parasta!
Blogi on ollut ihana vastapaino sille ”verkkarielämälle”, mitä kotiäidin arki monissa kohdin on. Olen linjannut blogini niin, että lapsen elämä ei täällä kamalasti näy, ei nimi, naama eivätkä monet häneen liittyvät jutut. Ajattelen, että koska hän ei vielä tästä maailmasta ymmärrä, ei minulla ole oikeutta tuoda hänen elämäänsä nettiin. Mieheltä voin kysyä, saanko tänne hänen kuvansa tuoda, lasta haluan kovasti suojella. Ette usko, kuinka monesti on tehnyt mieli kirjoittaa uusista taidoista ja sanoista, mutta tämä kun ei ole mammablogi. Vaan tämä on kotiäidin paikka kauniille, kivoille asioille, joita löydän arjesta. Paikka, jossa voin vinkata kivoista kahviloista, ruoka- tai hierontapaikoista. Jakaa kivoja juttuja ja asukuvia lukijoiden kanssa. Saada itsekin vinkkejä. Paikka, jonka kautta olen tutustunut ihaniin ihmisiin ja saanut uusia ystäviä. Toisaalta julkinen paikka, joten monessa kohtaa pitää miettiä, kuinka paljon sitä voi ja uskaltaa antaa itsestään, koska kuka tahansa voi sen lukea.
Aamupalan jälkeen satiini- ei kun pellava- ei kun Aku Ankka-lakanoissani möyhäsi kolme pupua ja yksi sydänpyjamapallero.
Täällä ei ole juurikaan kalliita merkkituotteita. Olen itse asiassa saanut palautetta blogiin, että vaatteeni ovat niin tavallisia, ettei niitä kannattaisi esitellä. Itse taas näen tämän niin, että jokaisella on mahdollisuus ottaa kivoja juttuja asuista omaan tyyliinsä ja inspiroitua, ilman että perässä on kalliin merkkituotteen nimi.
Hammaspesulla pudotin vahingossa hammastahnaa taaperon päähän. Siitä tuli hurja sininen vaahto pestessä ja pallero huusi vihaisena ”SOTKU”. :D
En tiedä millaisen kuvan minusta blogin kautta saa, sehän on sitten asia erikseen. Olen hyväksynyt sen, että joku joka tuntee minut vain tämän perusteella, saattaa heittää ilkeän kommentin, niin se vain menee. Mutta luotan siihen, että ihmiset tietävät tämän olevan vain osa totuutta. Toisaalta, luen itsekin paljon blogeja missä on vain asukuvia ja tiedän, että noilla ihmisillä on työ, perhe, harrastukset ja muu elämä sen asukuvablogin takana. Että eivät he perusta elämäänsä merkkituotteiden ympärille, vaikka tykkäävätkin kauniista asioista ja vaatteista. En minä ole pinnallinen, vaikka käyn kampaajalla ja tykkään värikkäistä vaatteista, kyllähän minullakin menee kaikessa perhe edellä ja suuremman onnentunteen saan monesti hyvästä jumpasta kuin vaatteesta.
Hän halusi keinua sylikkäin niin keinuttiin sitten.
Lounasta lentää lähes aina lattiallekin, mutta yhden kanssa siivoan sitä mukaan kun sotkuja tulee.
Olen yrittänyt kertoa ”oikeasta” minästä tekstin puitteissa, mutta itse tykkään kauniista ja laadukkaista kuvista blogeissa ja yritän itsekin kuvien suhteen parhaani. Jotta nyt repisin alas ne ihmeelliset kulissit mitä ylläpidän meidän perheestämme, otin tämän postauksen kuvat siitä normiarjestamme, pelkällä puhelimella, huonossa valossa, ilman meikkiä.
Kauppaan!
Tein tämän, koska olen tarpeeksi vahva siihen. Koska voin. Te lukijat olette minulle tärkeitä, tämä harrastus on minulle rakas ja tärkeä. Jatkossa palaan järkkärikuviin ja meikkaan, mutta tässä mä olen nyt hetken, omana itsenäni. This is me, like it or not. En yhtään tiedä päätyykö tämän aloittanut ihminen lukemaan tätä, mutta eipä sillä oikeasti ole mitään väliä. Tämä oli itsetutkiskelun paikka, on hyvä aina välillä miettiä mikä itselleen on tärkeää. Ja todistaa, ettei lannistu pienistä, vaan menee isommalla innolla eteenpäin.
Klo 15 sain puuteria ja ripsaria naamaan kauppareissua varten.
Ehkä kerroin teille itsestäänselvyyksiä, mutta piti päästä purkamaan oloani. Tämä helpotti, jatkossa taas palaan iloisempiin tunnelmiin, don’t worry!
Ihanaa viikonloppua kaikille. Pitäkää huolta toisistanne!
