Koska arvonnan palkintona oli luovuudesta ja sen vapauttamisesta kertova kirja, halusin itsekin kehittää jotain luovaa. Valitsin runon, koska olen aina tykännyt kirjoittaa ”runoja”. Lainausmerkeissä, koska nämä eivät todellakaan ole mitään Tabermann-tasoisia suuria ajatuksia, enkä ymmärrä runomuodoista mitään. Runoni ovat enemmän puujalkarunoja, joissa sana jos toinen rimmaa tai sitten ei. (Nyt jos kirjan kirjoittaja Krista lukee tämän, hän hermostuu, koska teen sitä mitä ei saisi: vähättelen itseäni).
Väsäsin siis runon taaperon nukkuessa päiväuniaan. Katsoin kirjoittamianne sanoja ja hymyilytti, miten valtava kirjo niissä olikaan. Hyvin niistä huomasin myös marraskuun, sen verran seassa oli sanoja kuten pettymys tai väsymys. Sain ne kaikki ympättyä pieneen elämäntarinarunoon, aihe lähti sanasta maailmankansalainen, eli kiitos sinulle joka sen heitit kommenttiisi! Otin vapauden taivuttaa muutamia sanoja, lisäksi tein sanasta ”hörökorva” lauseen ”korvat höröllään”, muuten käytin sanoja sellaisena kuin ne annoitte. Kiitos teille sanoista, seuraavassa tiivistyy todella tiukkaan nippuun elämämme viimeiset 8 vuotta:
Luulin mä olevani maailmankansalainen,
toin jokaiselta reissulta kotiini matkamuiston.
Ei yksikään reissu ollut pettymys,
vaikka Italian junalakossa olinkin kyllästynyt.
Matkustamisessa vaikuttaa asenne
ja jossain sua oottaa kaunis autere.
Itku pääsi kun lento Venetsiasta Pariisin oli peruttu,
mutta kiitos sen nähtiinpä myös Milano.
Punainen oli taivas Thaimaassa auringon laskiessa
ja toivo pilkahteli sateen jälkeisessä sateenkaaressa.
Rohkeutta tarvittiin, kun Englantiin me muutettiin
ja läksiäisten jälkeen piti turvautua päänsärkypilleriin.
Reissuissa on tullut hienoja tapaamisia
sekä elinikäisiä ystävyyksiä.
Mieheni piti minulle Phuketissa luentoa
ja valitteli samalla luontoani vilkasta.
Sai minut silti oppimaan sukeltamaan
ja mikä flow siellä pinnan alla vallitsikaan.
Valitettavasti iski sukeltajantauti sekä seuraavana keväänä denguekuume
ja tuntui siltä, että tämä on nyt jonkinlainen päätepiste.
Palasimme kotimaahan Suomeen,
jossa ensimmäinen pimeä syksy meinasi nielaista väsyneen.
Höperö elämänasenne siinä auttoi ja elämä kotomaassa taas
maittoi.
maittoi.
Meni vuosi ja toinen, kun menninkäiset reittiänsä ja kotiaan
etsi,
etsi,
hep ne uuden kodin löysi.
Ei ne kaksi tienneet, että edessä olisi elämän isoin
herkistyminen,
herkistyminen,
kun saapuisi heille perheenjäsen pienoinen.
Tuo mussukka palleroinen on nyt kaksikesäinen
ja jokainen kokemus minkä olemme saaneet on hieno,
mutta kaikkein kallein on lapsen ääni vieno.
Kun se sanoo isi ja äiti ja opettelee puhumaan sekä
haarukkaa käyttämään.
haarukkaa käyttämään.
Ehkä ensi kesänä teemme retken kotatelttaan, jossa korvat hörössä
kuunnellaan, kuinka linnut laulaa sirkuttaa.
kuunnellaan, kuinka linnut laulaa sirkuttaa.
Tässä hetkessä, tänä syksynä, olen joka hetki yllättynyt,
kuinka onnellinen olen mä nyt.
Pelko tulevasta pysyköön poissa
ja katse siintäköön tulevassa joulussa.
Pelko tulevasta pysyköön poissa
ja katse siintäköön tulevassa joulussa.
Kiitos kaikesta myös teille lukijat,
teidän ansiostannekin ovat päiväni mitä ihanimmat.
Ihanaa kun osallistuitte joukolla arvontaan, pieni onnettaremme arpoi tällä kertaa voittajaksi…
Päivikin! Onnittelut, kirja on sinun! Olen sinuun yhteyksissä!
Ja kaikille yhteisesti kiitos osallistumisesta!