* yhteistyössä Sisustustikkaat.net
Palaamme takaisin siihen yläkertamme nurkkaukseen, jossa katselitte Jukka Rintalan tarraa viime viikolla. Portaikon päähän jää vähän hassu tila, johon sopisi esim. lehtikori tai jokin korkea maljakko, mutta minä haaveilin jostain, joka yhdistäisi lehtisäilytyksen sekä kapean tilan koristamisen. Näillä kriteereillä etsin sisustustikkaita, mikä ei ollutkaan ihan helppoa, sillä tila jää matalaksi vinon katon vuoksi ja monet tikkaat ovat todella korkeita. Törmäsin kuitenkin onneksi Sisustustikkaat.net-firmaan, jolla oli tarjota tikkaita monissa väreissä, malleissa ja koossa. Pyörittelin vaihtoehtoja, sopivaa korkeutta sekä väriä ja päädyin valitsemaan meille pyöröpuiset Sipe-tikkaat*.
Sisustustikkaat toimii Jyväskylän Savelassa ja tuote täytyy tilata etukäteen. Valmiin tuotteen voi noutaa tai lisämaksusta se toimitetaan myös Matkahuollon kautta. Erilaisen tikasvalikoiman lisäksi valikoimassa on mm. katuharjoja ja kukkalaatikoita.
Sisustustikkaat sopivat moneen tilaan, itse laittaisin sellaiset mieluusti esimerkiksi keittiöön ja ripustaisin niihin keittiöpyyhkeitä, mutta keittiössämme ei valitettavasti ole paikkaa tikkaille. Näihin voisi myös ripustaa mm. valosarjoja, itse päädyin laittamaan lehtien lisäksi tyttären 1-vuotismekon koristeeksi, mutta koristeitahan voi vaihdella mielensä mukaan.