Vielä viimeinen postaus lauantain juhlatunnelmasta! Minä juoksin iltapäivällä (kirjaimellisesti juoksin kun en malttanut lähteä junaa kohti ajoissa) kohti rautatieasemaa ja Tamperetta, jossa alkoi illalla omat synttärikemuni. Kurvasin paikalle reilut puoli tuntia ennen vieraita, sytyttelin kynttilöitä, laitoin tarjottavia ja vaihdoin korut sekä sukkikset. Huh, ihan ei riittänyt, puuteroin vielä nenää samalla kun kävin halaamassa ensimmäiset vieraat tervetulleiksi.
Hauskin yllätys oli miehen tekemä kakku. En ollut ajatellut tehdä täytekakkua ajanpuutteen vuoksi, mutta mies oli vääntänyt Jyväskylässä perjantai-iltana kakkupohjan, tehnyt sulatetusta suklaasta koristeita ja saanut aikaiseksi korkeimman täytekakun ikinä, siis onnistuminen oli täydellinen. Kakun salaisuudeksi veikattiin äitiäni jonka luona kakku tehtiin, mutta hän vannoi ettei koskenut siihen. Osa kyseli myös leipooko mieheni usein, ei todellakaan leivo. Ei mitään havaintoa milloin olisi tehnyt viimeksi kakun ja onnistuu sitten täydellisesti. Ihan tuo kakun päällä oleva ”noin”-merkki ei heti auennut, ajattelin hänen olevan vain kohtelias ja siksi laittaneen kakun päälle numeron 30, sillä pyöreitä vuosia on juhlittu jo pari vuotta takaperin.
Menu koostui pitkälti ruuista, mitkä pystyi tekemään etukäteen ja pakastamaan, mies hoiteli mm. patonkien paistoin minun ollessani Helsingissä.
Listalla oli punajuuripizzaa, mozzarella-feta-pestosalaatti, vihersalaatti, lihapullia, patonkia, tuorejuustoa, juustolautanen, täytekakku, mustaherukka-rahkakakku, donitseja sekä karkkia, sipsejä ja niitä rocky roadeja. Donitsit tein pakkaseen edellisenä viikonloppuna, sulatin ja kuorrutin perjantaina. Loppujen lopuksi ruokaa oli melkein liikaakin, mutta parempi niin. Kattaukseen halusin harmaata ja pinkkiä ja ikkunaan ripustelin pinkit koristeet.
Siinä missä en ollut ajatellut tehdä kakkua, en myöskään ajatellut järjestää mitään ohjelmaa. Minulle todettiin parin ihmisen toimesta, että meillä on aina bileissä tietovisa, joten kyhäsin viidessä minuutissa sellaisen kasaan ja miehelle jätin palkintojen keksimisen. Tähän sitten loppuukin tarina, palkinto oli aika mielenkiintoinen… Ilta hujahti kuin siivillä jutellessa, syödessä ja visoja viritellessä.
Ystävät ovat kultaakin kalliimpia. Sitä mietin koko illan. Sain valtavan määrän kukkia sekä muutamia ihania lahjoja (eivätkö muuten ole näköiseni korvikset) ja se kruunasi lauantain täydellisesti. Mieheltäni sain kameraan lisäsalaman, jolla räpsyttelin sata kuvaa kukista kun innostuin. Vähän hymyilytti, kun joka ikinen kukka oli violetin tai pinkin sävyinen. Onko joku nyt päätellyt että tykkään pinkistä…?
Ei voi olla kuin kiitollinen kaikesta. Kiitos rakkaat.
A friend is like a star that twinkles and glows
Or maybe like the ocean that gently flows
A friend is like gold that you should treasure
And take care of forever and ever
Or maybe like the ocean that gently flows
A friend is like gold that you should treasure
And take care of forever and ever
P.S. Olimme tänään Magicpoksin Maj’n kuvattavina, vinkkaan kun tyylimme on nähtävissä Mammatyyleissä. Olipa kiva kokemus!