Risotolla Storyssa

Hei kaiffarit siellä ruudun takana! Saitte 120 000 klikkausta mun blogissa rikki ja pari uutta lukijaakin on löytänyt tänne tiensä, arvatkaa kuinka iloinen olen siitä? No näin iloinen:

You made my day! ❤

Itse otsikkoon eli ravintola Storyyn. Helsingissä käydessä on se hankala puoli, että siellä yleensä aina käy sukulaisten tai kavereiden luona ja myös syö jossain muualla kuin ravintolassa. Helsinki olisi kuitenkin täynnä paikkoja mitkä haluaisin testata ja Helsinki Design School lounastaukoineen antaakin tähän oivan mahdollisuuden. Koulu sijaitsee ihan kivenheiton päässä rannasta ja Vanhasta Kauppahallista, missä söimme syyskuunkin lounastauolla. Nyt lokakuussa pääsin lounaalle Storyyn, mihin jo aiemmin halusin.

 

 

Vanha Kauppahallihan oli juuri remontissa, joten puitteet ovat nyt kauniit ja valoisat. Story sijaitsee keskellä kauppahallia ja ainoana miinuksena antaisin sille istumapaikkojen vähyyden. Lounasaikaan neljän hengen porukan piti jakautua eri pöytiin, emme mahtuneet saman pöydän ympärille istumaan.

 

 

Siihen ne miinukset sitten jäävätkin. Paikka on tunnelmallinen, avara ja valoisa. Valikoimaa riittää niin hyvän ruuan, viinin kuin kahvinkin ystävälle. Lounasta täällä voi nauttia ma-to klo 11-15 ja perjantaisin klo 11-17. Perjantaina puolenpäivän jälkeen paikka oli täpötäysi.

 

 

Lounaaksi porukassamme valittiin lohikeittoa sekä punajuuri-vuohenjuustorisottoa, joista itse söin jälkimmäistä. Täytyy sanoa, että oli aivan taivaallisen hyvää, tykkäsin todella paljon. Ja kiireestä huolimatta annoksia ei tarvinnut odotella pitkään!

 

Ehdottomasti menisin tämän kokemuksen jälkeen paikkaan uudemmankin kerran.

 

Onko tämä helsinkiläisille tuttu paikka? Entä muille? Mitä täällä kannattaa ehdottomasti testata?

 

P.S. Otan mielelläni vastaan ravintolasuosituksia Fabianinkadun läheltä, pääsee sitten seuraavalla opintoreissulla testailemaan!